ABG, ABB, Kevin Nguyen. Sanooko mitään? Termeillä viitataan stereotypioihin “länsimaisessa aasialaisessa kulttuurissa”. ABG tarkoittaa Asian Baby Girliä, ABB puolestaan Asian Baby Boyta, joka tunnetaan tuttavallisemmin myös nimellä "Kevin Nguyen’". Se ei viittaa henkilöön, vaan ihmistyyppiin.

Niitä yhdistää sama niin tosimaailmassa kuin meemeissäkin elävä estetiikka. Karrikoidusti sanottuna: Bubble tea, tekoripset, madalletut autot, lihaksikkaat paidattomat ylävartalot, hardstyle-musiikki, Supreme, Coachella ja balayage-hiukset.

Katsontakannasta riippuen nämä ovat stereotyyppejä vahvistavia karikatyyreja, joita ei 2024-luvulle kaivata – tai sitten ylpeästi kannettavia identiteettejä; ovathan ne ottaneet jalansijaa Japanista Vietnamiin. Se on tässä yhteydessä toissijaista. Pointtini on nostaa esiin aasialaisen diasporan eli länsimaihin jo sukupolvia sitten muuttaneen aasialaislähtöisen väestön keskuudesta ponnistava kulttuuri.

Siinä missä länsirannikon hiphopin vaikutuspiirissä syntynyt ABG/ABB-core on vain yksi ilmiön suppea ilmentymä, on aasialaisen diasporan ja sen idän linkkien synnyttämän laajemman kulttuurin vaikutusvalta huikea. Se puhuttelee lännestä itään ja yhdistää ihmisiä kautta maailman kansallisuuteen katsomatta; se resonoi niin USA:ssa, Australiassa, Vietnamissa, Kiinassa, Koreassa kuin Japanissakin.

Mistä siis on kyse? Herkkää identiteettipolitiikkaa yksinkertaistamalla voisi sanoa, että punainen lanka löytyy ruoasta, yhteisöllisyydestä, jaetusta kokemuksesta perheiden ja parisuhteiden dynamiikasta sekä ylisukupolvisista traumoista. Näistä ammentavat esimerkiksi koomikot Ali Wong, Fumi Abe ja The Daily Shown Ronny Chieng.

Ilmiön tunnetuimpia popkulttuuriteoksia ovat Crazy Rich Asians, Netflixin loistava Beef-sarja, Simu Liun supertähteyteen nostanut Marvel-elokuva Shang-Chi sekä Everything Everywhere All At Once. Tästä malesialainen Michelle Yeoh sai myös parhaan pääosanäyttelijän Oscarin. Palkinto kohotti jo valmiiksi ikonisen Yeoh’n faniensa keskuudessa jotakuinkin kuolemattomaksi.

Länsimaissa nämä teokset typistetään helposti esimerkeiksi representaatiosta ja monipuolisemmista näyttelijävalinnoista. Kyseessä on kuitenkin syvä ja omintakeinen kulttuuri, jonka voima näkyy musiikista katumuotiin. Lännen ja idän ristiaallokossa on syntynyt ilmiö, jonka maailmanlaajuista vaikutusvaltaa voi verrata hiphopiin. Siksi myös brändit ovat hypänneet kelkkaan.

Erityisesti musiikista ja katumuodista on muodostunut kansainvälinen ponnahduslauta aasialaiselle luovuudelle. Losangelesilainen 88 Rising -levy-yhtiö on tekemässä aasialaisille artisteille sen, mitä hiphopin valtavirtaan saattanut Def Jam teki genrelle.

88 Risingin yleisö on valtava niin kautta Aasian kuin länsimaissakin. Jackson Wang (Kiina), Rich Brian (Indonesia), Atarashi Gakko (Japani), Bibi (Etelä-Korea) ja (G)I-DLE (Etelä-Korea) ovat levy-yhtiön artisteja, jotka liikkuvat sujuvasti länsimaisten vaikutteiden ja oman paikallisen kulttuurinsa välimaastossa ja tekevät kollaboraatioita Johnie Walker -viskin, Bosen, Porschen ja Puman kaltaisten brändien kanssa.

Nuorisomuodin ja trendien suuntaa tässä skenessä määrittää Kevin Man Hong Kongissa perustama Hypebeast, joka sai alkunsa sneaker-blogina. Vaikka kyseessä ei ole varsinainen aasialaisen diasporan tuote, on se merkittävimpiä siltoja aasialaisen ja länsimaisen kulttuurin välillä – molempiin suuntiin. Se tarjoilee sekoituksen länttä ja itää: luksusta, katumuotia ja uusinta haippia.

Globaalien aasialaisvetoisten identiteettien nousussa on kyse valtavasta, mutta jokseenkin määrittelemättömästä ilmiöstä. Sillä ei ole edes omaa nimeä. Siitä huolimatta – ja ehkä juuri siksi – kehotan pitämään silmät auki ja perehtymään aiheeseen. Ilmiö ei suinkaan ole kutistumaan päin, vaan etenee kuin jyrä tarjoillen uutta kiinnostavaa myös alkuperäisen yhteisönsä ulkopuolelle. Ei ole sattumaa, että olemme nähneet bubble tea -kioskien maihinnousun myös Suomessa.