Parhaita digitaalisen median töitä palkitsevan Grand Onen ensi vuoden kilpailun päätuomareiksi on valittu Tuomas Peltoniemi ja Anu Ubaud, kisaorganisaatio tiedottaa.
Peltoniemi vastaa palvelumuotoilu ja -kehityskategorioiden päätuomaroinnista. Ubaud puolestaan markkinointiviestintäkategorioiden.
Molemmat tuomarit tuovat kilpailuun poikkeuksellista näkemystä suomalaisen mainostoimistokentän ulkopuolelta. Peltoniemi toimii Accenture Songilla Singaporessa vastaten Kaakkois-Aasian asiakkuuksista ja myynnistä. Hänen asiakkaita ovat muun muassa Unilever ja Google. Jo yli kymmenen vuotta Aasiassa viihtynyt Peltoniemi työskenteli ennen nykyistä pestiään TBWA\Group Singaporella ja R/GA:lla.
Ubaud puolestaan on Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja, joka on yksi brändi- ja viestintätoimisto United Imaginationsin perustajista. Ubaud valittiin vuonna 2021 Vuoden nuoreksi johtajaksi.
– Haluaisin nähdä töitä, joilla on todellista yhteiskunnallista vaikutusta. Todellisella tarkoitan pitkäaikaista vaikutusta ja aitoa muutosta ohimenevän näkyvyyden sijaan. Silloin suunnittelun ja tekemisen aikana on kysytty riittävän usein, mitä väliä tällä työllä on ja mitä muutosta ja kasvua se tuo, Ubaud kertoo odotuksistaan ja jatkaa:
– Yritykset ovat keskeisimpiä toimijoita yhteiskunnan vastuullisuuskehityksessä. Toivon näkeväni esimerkkejä siitä, miten tätä yrityksille kuuluvaa jalansijaa ja toimijuutta muutosvoimana otetaan rohkeasti omalle vastuulle ja tekemisen ytimeen.
Peltoniemi haluaa nähdä kilpailutöissä samoja asioita kuin Ubaud, mutta hän myös mainitsee selkeät tavoitteet ja asiakasymmärryksen.
– Elämme tällä hetkellä sekä poliittisesti että taloudellisesti vaikeita aikoja. Nyt jos koskaan luovan alan edustajilla ja asiakkailla on mahdollisuus suunnitella innovatiivisia palveluita, jotka luovat arvoa ja uusia mahdollisuuksia ihmisille, yhteisöille, yhteiskunnalle ja yrityksille. Haluan tuomariston palkitsevan töitä, jotka ovat suunniteltu selkeiden tavoitteiden pohjalta sekä vahvan asiakasymmärryksen tuloksena. Voittavat työt vastaavat näihin tavoitteisiin, ja suunnittelun tuloksena voidaan todeta, minkälaista arvoa palvelu on tuottanut kohderyhmilleen, Peltoniemi kommentoi.
Kansainvälisen markkinoinnin täydellisesti tunteva Peltoniemi tietää, että Suomessa osataan tehdä korkeatasoista markkinointia, joten hänen odotukset ovat korkealla.
– Suomalainen palvelusuunnittelu on aina ollut korkeatasoista, ja toivon kilpailutöiden vastaavan uusien mahdollisuuksien luomisen haasteeseen. Suomalainen selkeys ja suoraviivaisuus yhdistettynä moderneihin teknologiaratkaisuihin on maailmanlaajuisesti ajateltuna todella vahva yhdistelmä.
Kilpailu käynnistyi tänään, ja parhaat palkitaan 30. maaliskuuta 2023.
Kilpailun sarjat muuttuvat lähes vuosittain, koska sarjojen halutaan vastaavan mahdollisimman hyvin sitä, mitä toimialalla tehdään. Ensi vuoden kilpailuun tulee uutena sarjana Paras design system ja vanhoista sarjoista poistuu Paras mobiilipalvelu. Jatkossa mobiilipalvelut voi ilmoittaa digitaalinen palvelu -sarjoihin.
Grand One on myös muuttanut visuaalista ilmettään, joka vaihtuu joka vuosi. Tänä vuonna ilmeestä vastasi Wunderdog. Tuotantokumppaneina toimivat aikaisempien vuosien tapaan Bildy ja Inuits.