Unsplash
Brändit

Ad Age listasi vuoden parhaat markkinoijat: mukana vaatebrändi, joka luottaa suomen kieleen kuin vuoreen

8.12.2022 12:00
Toni Rajamäki
Ykköspaikan napanneen jenkkiketjun innovatiivisuus ja vahva kasvu vakuuttivat raadin.

Markkinointialan johtaviin medioihin kuuluva Ad Age on julkaissut perinteisen Marketers of the Year -listansa, johon on valittu tämän vuoden parhaat markkinoijat.

Toimittajista koostunut raati nosti vuoden markkinoijaksi yhdysvaltalaisen kauppaketjun Walmartin, jonka innovatiivisuus yhdistettynä vahvaan kasvuun haastavassa tilanteessa teki vaikutuksen.

Kymmenen parhaan joukossa ei ole yhtään suomalaista brändiä, mutta mukana on brändi, joka luottaa suomen kieleen kuin vuoreen: 10. sijalta löytyy nimittäin yhdysvaltalainen vaatebrändi Vuori, jolla ei ole nimestään huolimatta sen suurempia sidoksia Suomeen. Yrityksen päämaja ja yksi tehtaista sijaitsevat Yhdysvalloissa. Toinen tehdas löytyy Kiinasta.

Sgbmedia-sivusto kertoo, että Vuori-nimi tulee kuin tuleekin suomen kielestä, eli kyse ei ole sattumasta. Vuoren perustajat Chris Miller ja Joe Kudla avasivat asiaa median haastattelussa ja totesivat, että nimi sopii brändille, jonka asiakkaat kurottavat kohti vuorenhuippua.

MAINOS

AdAge perustelee Vuori-brändin kymmenettä sijaa muun muassa sillä, että brändi on kansainvälistynyt kulttuurillisesti relevantilla markkinoinnilla, laittamalla oman yhteisönsä etusijalle ja hyödyntämällä sosiaalista mediaa taitavasti.

Telsey Advisory Groupin analytiikon arvion mukaan yrityksen myynti kasvoi viime vuonna liki 500 miljoonaan Yhdysvaltain dollariin, kun myynti oli vielä vuonna 2017 10 miljoonaa dollaria. Viime vuonna Vuori keräsi 400 miljoonan dollarin sijoituspotin, ja yhtiön arvoksi laskettiin neljä miljardia dollaria.

Ad Agen listan ykköspaikalle yltäneen Walmartin kohdalla raati ihastelee ketjun edelläkävijyyttä, joka on johtanut taloudellisesti vahvaan vuoteen haastavassa tilanteessa. Amazon, halpakauppaketjut ja yleinen maailmantilanne ovat tuoneet haasteita, mutta Walmart on vain lisännyt vauhtiaan.

Ad Age mainitsee innovatiivisuudesta esimerkkinä muun muassa yhteistyön videopalvelu Rokun kanssa sekä brändin omat hankkeet liittyen metaversumiin ja sisällöntuottaja-alustaan.

Ad Age nosti listan toiseksi pikaruokaketjun, jonka nimeä MarkkinointiUutiset ei mainitse tästä syystä. Pronssijan sai Mastercard. 

Kärkikolmikon takana tulevat Airbnb, United Airlines, TikTok, Lizzo, Liquid Death, Pickleball ja Vuori. Koska Ad Age on jenkkijulkaisu, lista täyttyy yhdysvaltalaisista ja Yhdysvalloissa vahvasti esillä olevista brändeistä.

MAINOS