Canva Pty Ltd
Brändit

Epassi Group ostaa suomalaisen kilpailijansa Smartumin

11.9.2024 9:40
Iina Kansonen
Kaksi henkilöstöetujen maksupalveluiden tarjoajaa yhdistävät voimansa. Yrityskauppa tukee Epassin kasvutavoitteita.

Suomessa perustettu henkilöstöetujen maksupalveluja tarjoava Epassi ostaa suomalaisen perheyrityksen Smartumin, joka tunnetaan muun muassa Liikuntaseteleistään.

”Smartum on pioneeri ja uranuurtaja työntekijöiden hyvinvoinnin edistämisessä Suomessa. Olemme innoissamme siitä, että nyt kaksi suomalaista innovatiivista yritystä ja niiden perustajat yhdistävät osaamisensa ja vievät sitä maailmalle pääomistajiemme tukemana”, Epassi Groupin toimitusjohtaja Pekka Rantala kommentoi tiedotteessa.

 

Noin vuosi sitten kaksi kansainvälistä pääomasijoitusyhtiötä osti Epassin, joka toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Britanniassa, Irlannissa, Italiassa, Saksassa ja Hollannissa. Yrityskaupan kerrotaan tukevan Epassin kasvutavoitteita.

Yhtiöt eivät kommentoi kaupan yksityiskohtia.

MAINOS