Gramexin uudet hallituksen jäsenet Olli Sjöström (vas,), Tom Pannula, Maija Vilkkumaa ja Petri Mannonen. Kuva: Camilla Hanhirova
Luovuus

Gramexille uusi valtuusto ja hallitus – uutena jäsenenä hallitukseen mukaan Maija Vilkkumaa

21.1.2025 10:46
Mikko Perttunen
”Meillä on hyviä tekijöitä ja potentiaalia vaikka mihin.”

Tekijänoikeusjärjestö Gramex valitsi uuden valtuuston ja hallituksen.

Valtuustoon taiteilijoiden edustajaksi valittiin uusina jäseninä Mirkka Kivilehto ja Mia Kari. Työtään valtuustossa jatkavat taiteilijoiden Jaakko Kämäräinen sekä tuottajien edustajana Antti Kotilainen, Tuomas Hämäläinen ja Tom Pannula.

Hallituksen kokoonpanoa laajennettiin merkittävästi, kun mukaan nimettiin järjestöistä riippumaton muusikkojen edustaja sekä itsenäisten levy-yhtiöiden edustaja.

MAINOS

Hallituksen uusina jäseninä aloittivat Maija Vilkkumaa, Petri Mannonen, Tom Pannula ja Olli Sjöström.

Vuodesta 1990 alkaen artistin ja biisintekijän uraa tehnyt Vilkkumaa haluaa olla mukana hallituksessa nostamassa kotimaisen popmusiikin arvoa ja arvostusta.

– Haluan olla mukana rakentamassa sitä, että meillä populaarimusiikin ja sen tekijyyden arvo nousisi entisestään. Meillä on hyviä tekijöitä ja potentiaalia vaikka mihin. Tuon myös hallitukseen toivottavasti aika suoraa ymmärrystä siitä, mitä musiikin tekijät ajattelevat, Vilkkumaa kommentoi tiedotteessa.