Kuva: Canva Pty Ltd.
Ilmiöt

Helsingin välittömät matkailutulot kasvoivat 25 prosenttia venäläisten puuttumisesta huolimatta – pandemiaa edeltävä taso lähes saavutettu

29.8.2024 10:58
Mikko Perttunen
Koko Suomen välitön matkailutulo oli viime vuonna liki 12 miljardia euroa.

Helsingin välitön matkailutulo oli vuonna 2023 yhteensä noin 1,5 miljardia euroa. Kasvua edellisvuoteen oli peräti 25 prosenttia. Pandemiaa edeltävä taso on jo lähes saavutettu, sillä vuonna 2018 matkailutulo oli noin 1,6 miljardia euroa. Odotettavissa on, että kuuden vuoden takainen ennätys matkailutuloissa ylitetään tänä vuonna.

– Samalla kuitenkin geopoliittinen tilanne, kuluttajien heikentynyt ostovoima sekä muuttunut kuluttajakäyttäytyminen vaikuttavat yritysten kannattavuuteen. Myös Helsingin kasvanut majoituskapasiteetti on tuonut omat haasteensa, Helsingin matkailupäällikkö Nina Vesterinen kommentoi tiedotteessa.

Kasvu on ollut huimaa siitä huolimatta, että Helsingin matkailulle aikaisemmin tärkeä lähtömarkkina Venäjä on puuttunut kokonaan. Lisäksi japanilaisten ja kiinalaisten matkailu Suomeen ei ole vielä kokonaisuudessaan palautunut muun muassa Venäjän ylilentokiellon takia.

Perässä seuraavat Tampere, Turku, Vantaa sekä Jyväskylä.

Helsinki on matkailutulon määrällä mitattuna Suomen suurin matkailukohde. Perässä seuraavat Tampere, Turku, Vantaa sekä Jyväskylä.

– Olemme panostaneet voimakkaasti kestävään matkailuun ja Helsinki onkin noussut johdonmukaisesti kansainvälisessä Global Destination Sustainability -indeksissä, joka mittaa matkakohteiden kestävyyttä. Helsinki on nyt sijalla neljä, Vesterinen jatkaa.

Koko Suomen välitön matkailutulo oli vuonna 2023 yhteensä 11,78 miljardia euroa. Alalla on myös merkittäviä kerrannaisvaikutuksia muille toimialoille kuten rakennus-, kuljetus- ja kaupan aloille.

– Matkailu auttaa houkuttelemaan investointeja ja osaamista sekä luo yrittäjyyttä ja uusia työpaikkoja, myös nuorille ja maahanmuuttajille. Matkailu tukee palveluiden ja tapahtumien järjestämistä myös paikallisille. Se lisää kaupunkikeskustojen elinvoimaisuutta ja luo elinvoimaa myös syrjäisemmille seuduille, Vesterinen toteaa.

Suomen merkittävimmät matkailukohteet toteuttivat viime vuonna ensimmäistä kertaa yhdessä laajan tutkimuskokonaisuuden. Visitoryn toteuttamiin tutkimuksiin osallistui yhteensä 40 matkailualuetta. Merkittävimmistä kotimaan matkakohteista tutkimusten ulkopuolelle jää ainoastaan Rovaniemi ja Kuopio

MAINOS