HiQ:n Suomen toimitusjohtaja Janne Ahonen. Kuva: HiQ
Digitaalisuus

HiQ pääsee ostamaan Ambientian julkisen sektorin liiketoiminnan

2.4.2024 9:44
Mikko Perttunen
Yrityskaupan myötä yhtiöllä on Suomessa noin 280 työntekijää.

Ambientian julkisen sektorin liiketoimintayksiköstä tulee HiQ Public ja se sulautetaan osaksi it-konsultointiyhtiö HiQ:n brändiä. Uuden liiketoiminnan myötä HiQ laajentuu Suomessa maakuntiin.

HiQ tiedotti vuoden vaihteessa ostaneensa hämeenlinnalaisen Ambientian julkisen sektorin liiketoimintayksikön. Monet ministeriöt sekä valtion virastot ovat Ambientian julkisen puolen asiakkaita. Yhtiö on vastannut muun muassa tänä vuonna käyttöön otetun avoimuusrekisterin sähköisestä järjestelmästä. Kilpailuviranomainen on nyt hyväksynyt yritysjärjestelyn.

Yrityskaupan mukana HiQ:lle siirtyy 93 osaajaa, jotka ovat esimerkiksi pilvipalveluiden sekä tietoturvan asiantuntijoita.

Kaupan jälkeen HiQ:lla on Suomessa noin 280 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 50 miljoonaa euroa. Yrityskaupan myötä yhtiö laajenee Helsingistä ja Espoosta Hämeenlinnaan, Joensuuhun, Kuopioon, Tampereelle ja Turkuun.

– Yrityskaupan myötä saamme lisää tukijalkoja, joiden avulla liiketoiminnan skaalaaminen ja tarvittaessa suurempien kokonaisuuksien toimittaminen mahdollistuu, HiQ:n Suomen toimitusjohtaja Janne Ahonen kertoo tiedotteessa.

MAINOS
MAINOS