Emmi Ekilä
Kolumni

Huumemyönteinen ex-jengiläinen on olympialaisten seuratuin maskotti – tavanomaiset tarinat eivät kiinnosta enää ketään

7.8.2024 7:05
Leena Komulainen
Maailma on viihteellistynyt, ja siksi huomion saaminen vaatii yhä yllättävämpiä ja isompia tarinoita, kirjoittaa Leena Komulainen.

Niin minä kuin moni muukin kohotti pari viikkoa sitten kulmiaan, kun räppäri Snoop Dogg ilmoitettiin yhdeksi olympiasoihdun kantajista. Snoop on toki äärimmäisen tunnettu hahmo, mutta ei missään nimessä urheilumeriittiensä ansiosta. Ja vaikka Snoopin ja koomikko Kevin Hartin vuoden 2021 olympialaisten kommentointishow nousi valtavaksi hitiksi, tuskin kukaan odotti näkevänsä räppäriä olympiasoihtu kädessään.

Snoop tuli tunnetuksi 1990-luvulla, ja hänen ensimmäisen oman levynsä teemana oli pitkälti hustlaaminen ja pössyttely. Jälkimmäinen on säilynyt Snoopin tavaramerkkinä musiikillisten meriittien ohella läpi hänen pitkän uransa. Sätkä huulessa ei ole estänyt Snoopin nousua maailman rakastamaksi vitsailijaksi, ja on hänet kelpuutettu Superbowlin väliajallekin esiintymään. Suosiosta ja jonkinlaisesta salonkikelpoisuudesta huolimatta herran kuljettaminen olympialaisiin oli melkoinen yllätys. Ja se yllätys osoittautui erittäin nerokkaaksi tempuksi.

Vahvistamattomien arvelujen mukaan Snoop on onnistunut paitsi nousemaan valtavaksi someilmiöksi myös lisäämään vähemmän seurattujen lajien suosiota ja kisojen katsojamääriä Yhdysvalloissa.

Ensimmäiset kuvat suosikkiräppäristä soihdunkantajana aiheuttivat hilpeyttä. Kuinka sattuikaan, Pariisin olympiasoihtu muistuttaa paksua marihuanasätkää. Tämä yhteensattuma teki jo itsessään Snoopista yhden olympialaisten meemeistä ja lopulta myös seuratuimmista hahmoista.

52-vuotias räppilegenda ei kuitenkaan tyytynyt pelkästään soihdunkantajan rooliin vaan on jo noussut olympiamaskotiksi vailla vertaa. Hän on kannustanut kotimaansa Yhdysvaltojen joukkuetta näkyvästi kaikissa mahdollisissa kanavissa ja nostanut eri lajien kiinnostusta kokeilemalla joka ikistä lajia, jossa Yhdysvallat on edustettuna. Hänen on nähty niin altaassa Michael Phelpsin kanssa kuin kouluratsastuskisoissa täydelliseen kisa-asuun pukeutuneena.

Vahvistamattomien arvelujen mukaan Snoop on onnistunut paitsi nousemaan valtavaksi someilmiöksi myös lisäämään vähemmän seurattujen lajien suosiota ja kisojen katsojamääriä Yhdysvalloissa. Snoop on ehtinyt itsekin jo kommentoida, että hän ei olisi ”villeimmissä unelmissaan” voinut kuvitella toimivansa urheilun arvokisojen pr-kasvona ja kansakunnan cheerleaderina.

Turvallisia vaihtoehtoja hänen tilalleen olisi riittänyt, mutta turvallinen vaihtoehto olisi ollut tarina vailla ristiriitaa ja mielenkiintoa.

Snoop olympialaisissa ideatasolla sai kohottamaan kulmia, koska se oli odottamatonta, ennenkuulumatonta ja ihan älytöntä. Siis luovuutta. Ja se, että kulmat nousivat, oli huomioarvon osalta viimeinen testi: tämä toimii.

En usko, että Snoop Doggin valitseminen soihdunkantajan rooliin on ollut yksimielinen läpihuutojuttu. Edustaako tämä henkilö olympialaisiin liitettyjä ihanteita? Muistaako joku vielä, että kyseessä on entinen jengiläinen? Turvallisia vaihtoehtoja hänen tilalleen olisi riittänyt, mutta turvallinen vaihtoehto olisi ollut tarina vailla ristiriitaa ja mielenkiintoa. Se tarina olisi tuskin tuonut tuloksia.

Huhutaan, että kun kesäolympialaiset järjestetään seuraavan kerran Los Angelesissa, olisi hittituottaja Pharrell Williams kisojen luova johtaja. Jos huhu on totta, antaa Snoop esimakua siitä, mitä on tulossa. Urheilu niin kuin kaikki muukin maailmassa on muuttunut showbisnekseksi aivan uudella tasolla. Huomion saa se, joka onnistuu tekemään jotain täysin odottamatonta.

Leena Komulainen on toimitusjohtaja ja kirjailija, joka uskoo arvopohjaiseen ja ihmislähtöiseen johtamiseen ja brändinrakennukseen. Kolumneissa käsitellään muun muassa markkinointialan ajankohtaisia ilmiöitä, trendejä ja kehityskohteita.

MAINOS