Hävikkituotteiden myyntiin erikoistunut, Suomessakin toimiva Matsmart-verkkokauppa järjesti kesän aikana kilpailun, jossa etsittiin Suomen vanhinta maustetta ihmisten kodeista ja kesämökeiltä.
Tavoitteena oli lisätä tietoisuutta elintarvikkeiden parasta ennen -merkinnöistä.
– Jos useammat ihmiset uskaltavat katsoa, haistaa ja maistaa tuotteita, joiden parasta ennen -päiväys on ylittynyt, voimme vähentää ruokahävikin määrää, Matsmartin vastuullisuuspäällikkö Anna Holmqvist muistuttaa yhtiön tiedotteessa.
Voiton vei lopulta 30 vuotta vanha neilikka-mauste, jonka Anne Lounasvaara löysi isoäitinsä maustekaapista Merikarvialta. Mauste oli muiden luultavasti vielä vanhempien mausteiden joukossa, mutta niistä ei löytynyt päivämäärämerkintää. Lounasvaara kertoo, että mauste päätyi kaappiin luultavasti vuonna 1993.
Vaikka Lounasvaaran isoäiti eli vuoteen 2015 asti, maustekaappia ei koskaan siivottu kunnolla. Siksi mausteet ovat yhä alkuperäisillä paikoillaan.
Matsmartista muistutetaan, että parasta ennen -päiväys ei liity elintarviketurvallisuuteen, vaan se on vain takuu elintarvikkeen valmistajalta siitä, että ruoka säilyttää laatunsa maun, värin, rapeuden, kiinteyden ja koostumuksen suhteen tiettyyn päivämäärään asti. Tämä ei tarkoita, että ruoka muuttuu syömäkelvottomaksi kyseisen päivämäärän jälkeen. Esimerkiksi etikka ja monet mausteet eivät vanhene käytännössä koskaan.
Parasta ennen -päivää ei tule sekoittaa viimeinen käyttöpäivä -merkintään, jolla tarkoitetaan sellaisten elintarvikkeiden merkintöjä, jotka voivat lyhyen ajan kuluttua olla terveydelle haitallisia.