Matkailualan toimijat ovat kertoneet, että ulkomaille suuntautuvien pakettimatkojen kysyntä on nyt suurta. Hintavertailupalvelu Hintaoppaan teettämä kyselytutkimus ja palvelun suosiodata viittaisivat kuitenkin siihen, että moni satsaa tänä kesänä nimenomaan kotimaan matkailuun ja retkeilyyn.
Kyselytutkimuksen mukaan 41 prosenttia suomalaisista säästää tänä kesänä ulkomaanmatkoista. Ne ovat vaatteiden ja sähkön ohella tämän hetken yleisin säästökohde. Kotimaan matkailusta aikoo puolestaan säästää 30 prosenttia vastaajista.
Hintaoppaan Suomen maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett kertoo tiedotteessa, että viime vuonna ulkomaanmatkailun suosiossa palattiin koronavuosia edeltäneelle tasolle, mutta tänä vuonna elinkustannusten nousu asettaa omat haasteensa.
– Tutkimustulosten perusteella ulkomaanmatkat jäävätkin tänä kesänä monelta tekemättä. Kotimaan matkailussa ei ole nähtävissä yhtä suurta säästöpainetta, ja datamme erilaisten matkailu- ja retkeilytuotteiden suosiosta näyttäisi tukevan sitä, hän sanoo.
Esimerkiksi telttojen suosio on tällä hetkellä peräti 273 prosentin kasvussa.
Esimerkiksi telttojen suosio on tällä hetkellä peräti 273 prosentin kasvussa Hintaopas.fi-sivustolla viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Makuualustojen suosio on puolestaan 105 prosentin ja makuupussien suosio 48 prosentin kasvussa.
Retkeilyn suosio näkyy myös retkilamppujen kohdalla, sillä niitä etsitään nyt 225 prosenttia viime vuotta vilkkaammin. Termospullojen suosio on taas 174 prosentin kasvussa.
Sama ilmiö näkyy lisäksi kalastukseen ja mökkeilyyn liittyvien tuotteiden suosiossa. Kalastusvälineitä etsitään nyt ennätysvauhdilla: kelojen suosio on 238 prosentin, vapojen suosio 162 prosentin ja siimojen 143 prosentin kasvussa viime vuoteen verrattuna. Suomeen saapuneet lämpimät ilmat ovat voineet saada mökkeilijät hankkimaan SUP-lautoja. SUP-lautojen suosio on nimittäin 298 prosentin kasvussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
– Koronavuodet synnyttivät Suomeen voimakkaan retkeilybuumin. Tällä kertaa korkojen ja elintarvikkeiden hinnannousu on voinut johtaa jälleen siihen, että taas palataan kesälomalla enemmän retkeilyn ja mökkeilyn pariin kotimaassa, Matinvesi-Bassett kommentoi.