Sunnuntaina Prismoissa oltiin jo valmistauduttu alkoholilain muutokseen ja kasvavaan valikoimaan. Kuva: Mikko Perttunen
Myynti

Lakimuutos näkyy heti S-ryhmän myymälöissä – luvassa noin 200 viinin valikoima

10.6.2024 12:00
Mikko Perttunen
Jatkossa ketjun sisällöissä tullaan yhdistämään ruoka- ja juomapareja aiempaa enemmän.

Alkoholilain muutos sallii tästä päivästä alkaen 8-prosenttisten alkoholijuomien myynnin ruokakaupoissa. S-ryhmä tuo myymälöihinsä muun muassa noin 200 viinin valikoiman sekä laajentuvan valikoiman oluita.

– Näemme ruokakaupan vahvuutena juuri ruoan ja juoman yhdistämisen yhdellä ostoskerralla. Juomaosastoillamme on jo aiemmin ollut esimerkiksi eri oluttyyppien valintaan opasteita, mutta viinivalikoiman myötä opastusta on lisätty ja monipuolistettu. Tulemme yhdistämään jatkossa myös esimerkiksi Yhteishyvän suosituissa ruokasisällöissä makupareja, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho kertoo tiedotteessa.

Viinien ja muiden juomien valikoima vaihtelee myymälöittäin. Laajin valikoima löytyy Prismoista. Viron Prismoissa S-ryhmä on myynyt viinejä jo useamman vuoden.

MAINOS
MAINOS