”Haluan että tekoäly pesee pyykkini tai tiskaa astiani, eikä tee taidetta puolestani…” suurin piirtein tähän tyyliin todetaan somessa laajalti levinneessä kuvakaappauksessa. Ilmiselvästi siinä kritisoidaan generatiivisten tekoälyjen käyttöä luovissa tehtävissä.
Noin 20 vuotta sitten itsekin taidekoulusta valmistuneena olen pohtinut tätä mielipidettä ehkä turhankin paljon. Varmaan siksi, että tunnen taustani ja taiteilijasieluni takia samaan aikaan sekä sympatiaa että hämmennystä. Sympatia tuskin avaamista sen enempää kaipaa, sillä rakkaan menetys ihastukselle on usein tragedia. Keskityn siis jälkimmäiseen tunteeseen:
Olen hämmentynyt pääasiassa kahdesta syystä. Ensinnäkin: tekoälyä ei ole pakko käyttää taiteensa tekemisessä. Toistan: jos generatiivisten mallien käyttö ei tunnu omalta työkalulta luovassa työssä, ei sitä ole pakko käyttää. Toiseksi: jos kuitenkin ”geniksiä” käytetään, ja ne tekevät osia luovasta työstä tehokkaammin, niin miksi on oikein olettaa, että asiakas ei saa hyötyä teknologian kehityksestä.
Onko asiakkaalla velvollisuus maksaa siitä, mitä taiteilija tykkää tehdä työkseen, jos toimisto valitsee sen perusteella olla käyttämättä uusimpia mahdollisuuksia?
Bisneksessä moinen häröily on kauhistus.
Yleensä aina, kun joku puhuu mainonnasta taiteena, tulee suuhuni vähän oksua. Vatsahapot nostaa kurkkuun se, että mainonta koetetaan kuorruttaa muuksi mitä se on: bisnestä.
On mielestäni lähtökohtaisesti väärin olettaa, että markkinoinnilla, yritysviestinnällä tai mainonnalla olisi muuta tarkoitusta kuin yrityksen liiketoimintastrategian edistäminen, ainakaan ellei yrityksessä tai toimeksiannossa ole erikseen muuta säädetty. Pääsääntöisesti taide, vaikka se onkin todella arvokasta ja merkityksellistä omassa kontekstissaan, ei tue tätä tarkoitusta. Jos esimerkiksi mainoskampanja ei onnistu lisäämään myyntiä, vahvistamaan brändiä tai helpottamaan rekrytointia, se on epäonnistunut, riippumatta sen taiteellisista ansioista.
Toki on totta, että monia samoja taitoja ja ominaisuuksia käytetään niin luovassa työssä kuin taiteessa. Eikä luovan työn kuulu olla tylsää tehdastyötä. Päin vastoin: se että on hyvä fiilis ja kivaa helpottaa merkittävästi niin uuden ideointia kuin omaa jaksamistakin.
Iso ero näiden kahden välillä on kuitenkin se, että bisneksessä toiminnan tavoite on päätetty ja usein kokemuksen polku perille asti mallinnettu, kun taas taiteessa tavoitetta ei yleensä ole annettu; jokainen kokee teoksen kuten kokee ja tekee sen jälkeen mitä haluaa. Tämä juuri on myös taiteessa parasta, sekä tekijänä että kokijana: kaaos, ennakoimattomuus ja yllätyksellisyys. Bisneksessä moinen häröily on kauhistus ja takuuvarmasti asiakkaan hermoja raastava ja arvoa tuhoava kokemus.
Jukka Niittymaa on luova nörtti ja tekoäly- ja innovaatiojohtaja. Työssään hän valmentaa monenlaisia organisaatioita tekoälykkääseen aikaan ja sekä tekee että vetää tekoälyprojekteja asiakkaille. Tämän ohessa hän myös tutkii Jyväskylän kauppakorkeakoulussa generatiivisten tekoälyjen vaikutusta viestintään ja markkinointiin.
