Mainonta

Olympialaisissa ihastuttanut 13-vuotias skeittari Heili Sirviö lähtee kisaamaan Japaniin suomalaisyritysten yhteistuella

19.9.2024 9:29
Mikko Perttunen
Markkinointistrategi Henri Myöhänen: ”Pienilläkin toimijoilla on aito mahdollisuus luoda suurta arvoa yhteistyön ympärille.”

Rullalautailija Heili Sirviö osallistuu viikonloppuna Japanissa järjestettäviin X Games -kilpailuihin. Kilpailuun on kutsuttu mukaan 12 maailman parasta park-skeittaajaa ja Sirviö sai kutsun kisoihin historian nuorimpana suomalaisena rullalautailijana.

Kisamatka Japaniin on kuitenkin suuri rahallinen panostus. 13-vuotiasta suomalais-australialaista skeittilupausta lähti tukemaan joukko suomalaisia sponsoreita.

Vielä elokuun alussa Sirviö oli ilman sponsoreita eikä voinut nuoren ikänsä vuoksi saada Olympiakomitean urheilija-apurahaa.

Elokuussa suomalainen IT-palveluyhtiö Luoto Company lähti tukemaan Sirviötä, jonka jälkeen tukiryhmään liittyi myös suomalainen lainavertailupalvelu Sortter ja nyt tuoreimpana tulokkaana kotimainen muotibrändi Nordicbuddies.

– Pk-sektorilla on tyypillisesti ajateltu, että rahkeet eivät riitä sponsorointiin. Kuitenkin aivan kuten muissakin talouden rakenteissa yhteistyö muiden kanssa kannattaa. Tällaisessa toiminnassa on tulevaisuuspotentiaalia, Luodon toimitusjohtaja Tuomas Nousiainen kertoo tiedotteessa.

Taloudellisesti Sirviötä tukevien yritysten lisäksi liiketoiminnan kehitysyhtiö Booming Strategies & Marketing sekä urheilusponsorointiyritys Sbonssy lähtivät auttamaan markkinointi- ja yhteistyöosaamisellaan.

Heili Sirviö nousi suomalaisten tietoisuuteen kesällä Pariisin olympialaisissa.

Sirviötä tukevat yritykset toivovat, että tulevaisuudessa muitakin sponsoreita lähtisi mukaan tukitoimintaan. X Gamesien jälkeen Sirviö alkaa valmistautua vuoden 2025 MM-kisoihin, joihin harjoittelu nielee myös rahaa.

– Yhdessä tekemiseen kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti. Modernilla markkinoinnilla sekä yhteistyökumppanit että sponsoroitavat pystyvät luomaan aivan uudenlaisia kampanjoita yhteistyön ympärille. Hyödyntämällä niin urheilijan kuin yrityksenkin omia yhteistyöverkostoja, pienilläkin toimijoilla on aito mahdollisuus luoda suurta arvoa yhteistyön ympärille, Boomingin operatiivinen johtaja ja markkinointistrategi Henri Myöhänen toteaa.

MAINOS