Louhos Groupin toimitusjohtaja Iiro Junnila ja Framillin Santeri Kyrövaara. Kuva: Louhos Group
Toimistot

Porilainen mainostoimisto osaksi Louhos Groupia

15.8.2024 11:41
Mikko Perttunen
Framill jatkaa kaupan jälkeen omalla nimellään osana konsernia.

Turkulaislähtöinen digitoimisto Louhos Digital laajentaa toimintaansa Satakuntaan ostamalla Porissa lähes 15 vuotta toimineen mainostoimisto Framill Oy:n. Noin 300 000 euron liikevaihdolla pyörivä Framill on jatkossa osa Louhos Group Oy:tä, jonka liikevaihto oli viime vuonna noin 2,1 miljoonaa euroa.

Framillin yrittäjistä Santeri Kyrövaara siirtyy päätoimisesti kehittämään osakkuusyhtiönsä Wisenetwork Oy:n liiketoimintaa. Hän jää kuitenkin edelleen sivutoimisena vanhempana neuvonantajana auttamaan sekä Framillin että Louhoksen asiakkaita.

Framill on vuosien aikana vaikuttanut etenkin Satakunnan markkinointialalla. Pitkäaikaisia asiakkaita ovat muun muassa Porispere ja Pesäkarhut.

– Vakiintuneen nimen takia pidämme Framillin brändin jatkossakin voimassa, mutta tuomme omat ammattilaisemme avuksi viemään toiminnan seuraavalle tasolle, Louhoksen toimitusjohtaja Iiro Junnila kertoo tiedotteessa.

MAINOS