Jouni Majala, Raija Kämäräinen ja Laura Lahtinen iloitsevat Suomen paras lounas -tunnustuksesta. Kuva: Edenred
Brändit

Suomen paras lounas löytyy ensi kertaa liikenneasemalta – katso koko kymmenen kärki

24.9.2024 12:58
Mikko Perttunen
Lounasetu täyttää tänä vuonna 50 vuotta.

Suomen paras lounasravintola on lapinlahtelainen Neste Matin ja Liisan Asema.

Ravintola voitti työsuhde-etujen tarjoaja Edenredin Suomen Paras Lounas 2024 -kilpailun. Avoimessa verkkoäänestyksessä maan parhaasta lounaasta äänesti yhteensä 100 080 suomalaista, 31 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Toiseksi kilpailussa sijoittui vantaalainen Bistro Liekki ja kolmanneksi Helsingissä Kampintorilla toimiva ruokarekka Bamilami Food Truck.

"Kyläläiset, työmiehet ja autoilijat ottivat äänestyksen omakseen."
MAINOS

Neste Matin ja Liisan Asema on ensimmäinen liikenneasemaravintola, jonka lounas on äänestetty Suomen parhaaksi. Ravintola sijaitsee noin 9000 asukkaan Lapinlahdella, Pohjois-Savon maakunnassa. Asema perustettiin jo vuonna 1981, ja nykyiselle omistajaperheelle se siirtyi vuonna 1990.

– Kyläläiset, työmiehet ja autoilijat ottivat äänestyksen omakseen. Olemme todella kiitollisia. Uskolliset asiakkaamme mahdollistivat voittomme. Tämä merkitsee henkilökunnallemme valtavasti. Monet ilonkyyneleet olemme yhdessä tirauttaneet suuren suosiomme vuoksi, Neste Matin ja Liisan Aseman yrittäjä Jouni Majala kertoo Edenredin tiedotteessa.

Suomen Paras Lounas -kilpailun kestomenestyjä on turkulainen Lempilounas. Lempilounas on äänestetty neljä kertaa peräjälkeen maan 10 parhaan lounaspaikan joukkoon. Nyt sijoitus oli kymmenes.

Vantaalainen Star Lunch on viime vuoden voittaja ja nyt toisen kerran peräkkäin kärkinelikossa. Samoin viime vuonna toiseksi sijoittunut Puumalan Poiju on jälleen kärkiviisikossa. Mikkelissä sijaitseva Rami Visulahti on kolmatta vuotta peräkkäin hyvillä sijoilla.

Lue myös: Tiktok-suosio siivitti voittoon – Suomen paras lounas löytyy Vantaalta

Edenredin Suomen Paras Lounas -kilpailulla tavoitellaan myönteistä näkyvyyttä ravintoloille ja lounaskulttuurille. Kilpailun tarkoitus on paitsi valita maan paras lounaspaikka myös kannustaa ravintoloita kehittämään palveluaan sekä pitämään ääntä toiminnastaan.

Lounasetu täyttää tänä vuonna Suomessa 50 vuotta. Se oli syntyessään ensimmäinen veroton nykyaikainen palkansaajan työsuhde-etu ja on nykyään rahalliselta arvoltaan käytetyin työsuhde-etu Suomessa.

Suomen 10 parasta lounasravintolaa vuonna 2024

1. Neste Matin ja Liisan Asema, Lapinlahti

2. Bistro Liekki Talvikkitie, Vantaa

3. Bamilami Food Truck, Helsinki 

4. Star Lunch Ravintola, Vantaa 

5. Ravintola Puumalan Poiju, Puumala

6. Rami Visulahti (Ramin Konditoria Kahvila Oy), Mikkeli

7. Frantsilan Kehäkukka, Hämeenkyrö

8. Täffä Lunch, Espoo 

9. Ravintola Factory Salo, Salo

10. Lempilounas Oy, Turku

MAINOS