Tekstiilin ja muodin kuluttajamarkkina Suomessa kasvoi edellisvuodesta 100 miljoonalla eurolla 5,5 miljardiin euroon. selviää Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidosta.
Vaatteiden osuus suomalaisten kokonaiskulutuksesta on 3,7 prosenttia. Kaiken kaikkiaan keskivertosuomalainen käytti rahaa vaatteisiin viime vuonna 720 euroa. Ennen koronapandemiaa, vuonna 2019, vaatteisiin käytettiin keskimäärin 770 euroa henkilöä kohden. Naisten vaatteet muodostivat suurimman osuuden, 352 euroa henkilöä kohden.
Kuitenkin vain alle 14 prosenttia suomalaisten tekstiileihin ja muotiin käyttämästä rahasta menee kotimaisille brändeille.
– Vaikka vaatealan osalta rahankäyttö on viime vuosina kasvanut, suomalaisten yritysten liikevaihtokehitys ei ole edennyt yhtä positiivisesti. Tilanne on haastava etenkin kotimaisille pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka kilpailevat suurten kansainvälisten ketjujen kanssa, Suomen tekstiili- ja muoti ry:n talous- ja tilastoasiantuntija Ville Salonen kommentoi tiedotteessa.