Suomesta matkakohteena julkaistiin Visit Finlandin tietojen mukaan ulkomaalaisissa medioissa 4 587 juttua vuonna 2023. Kasvua edellisvuoteen oli 70 prosenttia.
Osumamäärät kasvoivat eniten Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Italiassa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Viime vuonna kolmannes kaikista jutuista julkaistiin eri maiden johtavissa medioissa, kuten amerikkalaisessa Forbesissa, saksalaisessa Der Spiegelissä, englantilaisessa The Guardianissa, ruotsalaisessa Svenska Dagbladetissa, espanjalaisessa El Mundossa, ranskalaisessa Le Figarossa sekä italialaisessa Vanity Fairissa. Neljännes osumista eli 1 133 kappaletta, nähtiin televisiossa. Suurin osa näistä oli yhdysvaltalaisia tuotantoja.
Visit Finlandin mukaan matkailumarkkinoinnin kokonaisuudessa mediatyöllä on keskeinen rooli. Median kautta tavoitetaan laaja yleisö, joka voi potentiaalisesti olla kiinnostunut matkailusta. Median tuottama sisältö voi merkittävästi parantaa matkakohteen uskottavuutta ja luotettavuutta, sillä yleisö pitää toimituksellista sisältöä usein aidompana ja luotettavampana kuin maksettua mainontaa.
– Kilpailu median huomiosta on kovaa. Medialle tarjottavien sisältöjen ja teemojen pitää olla kiinnostavia. Panostamalla mediatyöhön myös jatkossa mahdollistamme Suomen tunnettuuden kasvattamisen ympärivuotisena matkakohteena, kertoo Visit Finlandin PR & mediapäällikkö Meri Sipilä tiedotteessa.
Kampanja näkyi isoissa kansainvälisissä medioissa kuten Forbes, CNBC ja CBS News.
Visit Finlandin viimevuotinen, useasti palkittu imagokampanja Masterclass of Happiness saavutti historiallisen näkyvyyden ympäri maailmaa. Kurssille haki 150 000 ihmistä 190 maasta. Kampanja näkyi isoissa kansainvälisissä medioissa kuten Forbes, CNBC ja CBS News. Pohjoisamerikkalainen ABC News Nightline vieraili kurssilla Saimaalla tutustumassa suomalaiseen onnellisuuteen. Ohjelman on nähnyt arviolta miljoona ihmistä.
Kansainvälisiä TV-ohjelmia, joissa Suomi oli esillä vuonna 2023:
• Iso-Britannian Ensitreffit Alttarilla eli “Married at First Sight” kuvattiin Apukka Resortissa Rovaniemellä. Ohjelma esitettiin kanavalla 4. Ohjelman näki arviolta miljoona katsojaa.
• Saimaalla kuvattu Tyler Westin "My mum and me in Finland” esitettiin Isossa-Britanniassa ITV Lorraine -kanavalla, ja se keräsi noin kolme miljoonaa katsojaa.
• Saksan suurimman kansallisen TV-kanavan, ZDF:n, Von Kalle -ohjelma vieraili Pohjois-Karjalassa, Wild Taigassa ja Posiolla. Ohjelmalla oli noin 2,8 miljoonaa katsojaa.
• Japanilainen TV-kanava kuvasi Helsingissä Asahi-ohjelmaa, jonka katsojamäärä on noin 9 miljoonaa.
• Ranskan Maajussille morsian eli ”L'amour est dans le pre” -tähti vieraili Saimaan alueella. Ohjelma keräsi noin 2 miljoonaa katsojaa.
• Ranskan Arte TV:n esittämää ”Invitation au Voyage” vieraili Rovaniemellä, Ylläksellä ja Levillä, ja se tavoitti noin 800 000 katsojaa.
• Espanjalainen matkaohjelma ”Planeta Callejan” kuvasi jakson Ruka-Kuusamossa. Ohjelma tavoitti arviolta noin miljoona katsojaa.
Visit Finland seuraa jatkuvasti proaktiivisen työnsä mediatuloksia. Maakohtaiset analyysit tuloksista tekee Retriever. Arvioidut katsojaluvut ovat ”Brand Building Effect (BBE)” -lukuja, jotka tarkoittavat sitä, kuinka monta ihmistä potentiaalisesti muistaa nähneensä kyseisen ohjelman.