Yle Helsingin toimittajat Vesa Marttinen & Katri Tihilä. Kuva: Antti Kolppo / Yle
Media

Yle Uutisten pop-up-toimitus loppuvuodeksi Vantaan Myyrmäkeen

26.9.2024 9:35
Mikko Perttunen
Joka neljäs vantaalainen asuu Myyrmäen suuralueella.

Yle Uutisten Uudenmaan aluetoimitus Yle Helsinki tuo pop-up-toimituksen Vantaan Myyrmäkeen loppuvuoden 2024 ajaksi. Lokakuun alusta alkaen viisi Yle Helsingin toimittajaa työskentelee eri mittaisissa pätkissä Vanhassa Myyrinpuhoksen ostoskeskuksessa.

Paikalla tuotetut sisällöt näkyvät ja kuuluvat verkossa, radiossa ja televisiossa sekä Ylen Instagram-tilillä.

Yle Helsinki on aiemminkin tehnyt sisältöjä muun muassa viikon ajan Itä-Helsingistä. Viime vuonna osana aluetoimitusten Yle Lähiössä -viikkoja Yle Helsinki oli viikon ajan Malmilla.

Myyrmäen kokeilun jälkeen kartoitetaan mahdollisuuksia vastaaville pop-up-toimituksille muihin pääkaupunkiseudun isoihin lähiöihin. Esimerkiksi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:llä on ollut oma lähiötoimituksensa Rinkebyssä jo yhdeksän vuoden ajan.

– Aiemmat lähiöviikot ovat olleet menestyksiä. Olemme löytäneet kiinnostavia uutisaiheita ja päässeet lähemmäksi näiden alueiden ihmisiä. Nyt haluamme kokeilla, kuinka vaikuttavaa sisältöä saamme aikaan, jos pysymme yhdessä paikassa hieman pidempään, eli tällä kertaa kolme kuukautta, Yle Helsingin päällikkö Maija Mokkila kertoo tiedotteessa.

Myyrmäen suuralueella asuu noin 60 000 ihmistä eli joka neljäs vantaalainen, ja alueella puhutaan yli sataa kieltä.

– Tehtävämme on tehdä koko Suomi näkyväksi ja haluamme palvella entistä paremmin etenkin perus- tai toisen asteen koulutuksen saaneita suomalaisia. Myyrmäen asukkaista neljä viidestä kuuluu tähän monitahoiseen ryhmään. Haluamme tuottaa heille ja samalla kaikille muillekin merkityksellistä ja samaistuttavaa journalismia, Mokkila toteaa.

Lue myös: Yle aloittaa arabian- ja somalinkieliset uutiset tänä syksynä – äidinkielenään puhuvia Suomessa kymmeniä tuhansia

MAINOS