Oletko kuullut yhdenkään viestinnän tekijän koskaan sanoneen tavoitteenaan olevan sen, ettei kukaan huomaisi sisältöjä? Ja jos huomaa, niin ettei se ainakaan missään tapauksessa saisi herättää tunteita?

Et, mutta silti varovaisuusperiaate tuntuu ohjaavan monessa paikassa viestinnän tekemistä.

Viestinnän ydintehtävä on jakaa ja puolustaa organisaation arvoja ja visioita paremmasta tulevaisuudesta. Kertoa sellaista tarinaa, joka sitouttaa kohderyhmiä, vaikuttaa sidosryhmiin ja päätöksentekoon organisaation kannalta positiivisesti. Silti sillä hetkellä, kun pitäisi julkisesti viedä agendaa läpi, tekemistä ohjaa pelko.

Tällainen organisaatio, joka vain välttelee riskejä, jää näkymättömäksi ja merkityksettömäksi.

Syitä varovaisuuteen on helppo löytää. Elämme päällekkäisten, eri kokoisten kriisien aikaa, joka väistämättä kuluttaa jaksamistamme, ja silloin toimintaamme ohjaa turvallisuuden tarve. Välttelemme luomasta itsellemme lisäkuormaa tiedostamattakin.

Epävarma talousnäkymä ajaa monia organisaatioita puolustustaisteluun hyökkäämisen sijaan.

Taloudellisesti haastava aika taas aiheuttaa ainakin kaksi ymmärrettävää syytä. Viestinnän resurssit voivat olla tiukilla muutosneuvotteluiden jäljiltä, ja jokainen viestinnällinen kriisi palautuu pöydälle. Näin houkutus sanoa ei kasvaa suureksi. Lisäksi epävarma talousnäkymä ajaa monia organisaatioita puolustustaisteluun hyökkäämisen sijaan. Silloin ei ainakaan haluta suututtaa ketään omilla mielipiteillä, ja mielipide jostain uskalletaan luoda vasta siinä vaiheessa, kun se on jo yleisesti hyväksytty.

Rohkea viestintä ei tarkoita provokatiivisuutta tai jatkuvaa vastakkainasettelua, mutta joskus puoli täytyy valita ja asioista on oltava jotain mieltä. Tällainen viestintä herättää keskustelua ja kriittisiä ääniä, mutta se myös vahvistaa organisaation asemaa kiinnostavana, luotettavana ja arvostettuna toimijana.

Sen sijaan, että tavoitteena on kriittisen keskustelun ja eri mieltä olemisen välttäminen, pitäisi tavoitteena ainakin välillä olla mikrokriisin luominen. Se, että omasta asiasta syntyy keskustelua, tekee viestistä lopulta vaikuttavan. Hyvällä suunnittelulla mikrokriisi on myös hallittavissa, kunhan siihen varautuu ja suunnittelee seuraavat vaiheet huolella.

Hyvällä suunnittelulla mikrokriisi on myös hallittavissa.

Jokainen organisaatio haluaa olla merkityksellinen ja vaikuttava, mutta se ei tapahdu ilman rohkeutta. Rohkea viestintä vaatii riskinottoa, mutta se on myös avain todelliseen vaikutukseen ja pitkäaikaiseen menestykseen. On aika siirtyä varovaisuudesta aktiiviseen toimintaan – ja alkaa käyttää ääntämme niin, että se todella kuuluu.

Sillä lopulta: onko mitään suurempaa riskiä kuin jäädä täysin huomaamatta?