Aalto-yliopiston on avannut Nokian muotoiluarkiston, johon on kerätty valtava määrä materiaalia matkapuhelinvalmistajan historiasta.
Huippuvuosinaan Nokia myi lähes puolet maailman matkapuhelimista, ja monet sen ikonisista malleista ovat tuttuja myös populaarikulttuurista.
– Normaalisti yritykset pitävät työnsä tiukasti salassa. Nokia Design Archive tarjoaa harvinaisen tilaisuuden nähdä, miten valtavasti yritykset tekevät töitä ymmärtääkseen ihmisiä ja ympäröivää maailmaa, Nokia Design Archive -hankkeen johtava tutkija ja Tukholman Konstfack-korkeakoulun rehtori Anna Valtonen kertoo tiedotteessa
Kaiken kaikkiaan arkistossa on yli 20 000 kohdetta ja 950 gigatavua tiedostoja, ja sen käyttöä helpottamaan tehtyyn verkkosovellukseen on poimittu reilut 700 kohdetta. Mukana on valokuvia, videoita, luonnoksia, kokousmuistiinpanoja, haastatteluja ja paljon muuta 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2017.
Verkkosovelluksessa kohteisiin voi tutustua esimerkiksi teemoittain tai perehtyä tiettyyn ajanjaksoon. Aalto-yliopiston tutkijat kokosivat arkiston materiaalista, jonka Microsoft Mobile luovutti Aallolle, kun se luopui Nokialta ostamastaan matkapuhelinliiketoiminnasta.
Itsekin Nokialla 12 vuotta työskennellyt Valtonen oli mukana aloittamassa muotoiluarkistojen keruuta:
– Tuolloin puhelimissa oli mustavalkonäytöt, ja niillä pystyi soittamaan ja lähettämään tekstiviestejä. Pohdimme, voisiko matkapuhelimella tehdä muutakin. Mikä olisi villein unelmamme siitä, mihin puhelin taipuisi? hän muistelee.
Muotoilun yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen erikoistunut professori Guy Julier sanoo, että arkiston ansiosta tutkijat voivat nostaa luovuuden ja ihmiset teknologiakeskustelun ytimeen.
– Arkisto muistuttaa, että teknologiat eivät synny tyhjästä, vaan niitä suunnittelee, testaa ja toteuttaa valtava joukko ihmisiä. Tällä hetkellä meillä ei ole tarpeeksi luovaa pohdintaa teknologiakehityksen vaihtoehdoista tai keskustelua, joka huomioisi ihmisten tarpeet ja huolet – eikä vain hallitusten ja globaalien yritysten intressejä, hän pohtii.
– Teknologinen kehitys näyttäytyy usein vääjäämättömänä, itsestään etenevänä voimana. Arkistomateriaali osoittaa, ettei näin ole, vaan teknologiaa luodaan sosiaalisissa tilanteissa, arvojen ohjaamina. Teknologia ei vain muokkaa meitä, vaan me muokkaamme teknologiaa, aineistosta tutkimusta tekevä muotoiluhistorioitsija Kaisu Savola toteaa.
Nokian muotoiluarkiston perustamisen tekivät mahdolliseksi Microsoft Mobile Oy:n ja muotoilijoiden lahjoitukset sekä Suomen Akatemian ja KAUTE-säätiön rahoitukset.
Lue myös: Nokia Suomen arvokkain brändi, Elisa vahvin ja Wärtsilä kovin nousija