Aalto-yliopisto täytti eilen 15 vuotta, ja samalla käynnistyi varainhankintakampanja, jonka tavoitteena on kerätä 30 miljoonaa euroa lahjoituksia ja 1 500 uutta lahjoittajaa.
Kampanja alkoi kaappauksella. Aalto-yliopisto nimittäin valtasi kumppaneidensa valokylttejä osaksi omaan käyttöönsä.
Merkki muutoksesta -varainhankintakampanja käynnistettiin tempauksella, jossa Helsingin ja Espoon katukuvassa tunnettujen valomainosten A-kirjainten perään ilmestyy Aallon tunnistettavaa logoa mukaillen huutomerkki. Esimerkiksi Helsingin rautatieaseman kyltti muuttui muotoon Ra!utatieasema.
Kampanja on suunniteltu ja toteutettu yhdessä brändi- ja viestintätoimisto United Imaginationsin, Siili Solutionsin, Slowrocketin, Pågån, Miracle Soundin, Toinen PHD:n ja Veli Creativen kanssa.
– Haluamme tempauksellamme viestiä, ettei yliopistojen vaikutus jää koskaan kampuksille, vaan niissä tehtävästä tutkimuksesta ja opetuksesta, tutkimukseen perustuvista innovaatioista ja perustetuista yrityksistä hyötyy koko yhteiskunta, Aalto-yliopiston viestintäjohtaja Laura Aalto kertoo tiedotteessa.
Muuttuneet kyltit ovat esillä Helsingin ja Espoon maamerkeissä ja kaksi viikkoa kestävässä ulkomainoskampanjassa, joka pyörii kaupunkien ulkomainospaikoilla.
Mukana kampanjassa ovat muun muassa Amos Rex, Kaapelitehdas, Kauppakeskus Ainoa, Rautatieasema, Ravintola Savoy, Suvilahti, Tallberg ja Finavia. Finavia on tosin mukana ainoastaan digitaalisesti, sillä turvallisuussyistä kylttiin ei saa lentokentällä tehdä muutoksia.