Metahuman.

Sana kalskahtaa tieteiselokuvalta, mutta on ollut osa virtuaalistudion arkea huhtikuusta lähtien, kun Epic Games julkisti ensimmäisen version MetaHuman Creator -ohjelmastaan ja sai koko alan hetkeksi sekaisin.

Digitaalisesti luodut ihmiset ovat jo isoa liiketoimintaa. Markkinoijalle tutuiksi ovat tulleet virtuaalivaikuttajat (virtual influencers), kuten Lu do Magalu ja Lil Miquela, joiden sometilien avulla myydään esimerkiksi luksusmuotia kymmenille miljoonille seuraajille. 

Nyt ollaan siirtymässä seuraavalle tasolle, kun reaaliaikasesti ja selainpohjaisesti pystytään tuottamaan “ultrarealistisia” ihmishahmoja. Ne liikkuvat, puhuvat ja elehtivät niin aidosti, että edes tarkempi silmäys ei aina paljasta, että kyseessä on täysin digitaalinen luomus. 

Kun tähän vielä yhdistetään tekoäly, ollaan jo pitkällä. Ennustan, että ihmishahmoja hyödyntävä digitaalinen markkinointi asiakaspalvelusta muotinäytöksiin muuttuu rajusti.

Ennustan, että ihmishahmoja hyödyntävä digitaalinen markkinointi asiakaspalvelusta muotinäytöksiin muuttuu rajusti.

Samaan aikaan olen osana joogaopettajopintojani päässyt pohtimaan ihmisyyttä aivan toisesta näkökulmasta. On pohdittu käsitystä ihmisyydestä ja todellisuuden rakentumisesta. Joogafilosofiassa tietoisuus on kaiken todellisen perusta, kun taas luonnontieteissä todellisuutta yleensä rakennetaan erilaisia aineita yhdistelemällä. Ristiriita on kiehtova: voiko digitaalinen ihminen olla ihminen? 

Erään joogafilosofisen suuntauksen todellisuuden peruskategorioita on 25. Näihin kuuluvat muun muassa aistit, kuten kuulo ja näkö, tai tavat ilmaista itseään, kuten puhekyky ja kosketus. Nämä ihmisen rakennuspalikat ovat olemassa myös digitaalisina. 

Mutta mitä syvemmälle mennään, sitä hankalampaa ihmisen keinotekoinen imitoiminen on. Voisiko tekoälyn voimalla operoivalla metaihmisellä olla kyky itsenäiseen ajatteluun? Varmasti. Entä identiteetti? Kenties. Entä voiko metaihminen olla tietoinen itsestään ja kyetä pohtimaan olemassaolonsa tarkoitusta? 

Meissä ihmisissä on ominaisuus, joka pyrkii tunnistamaan ihmisen imitoinnin. Käsite uncanny valley eli outo laakso on robotiikan professori Masahiko Morin vuonna 1970 kehittämä hypoteesi. Kun robotista tehdään ulkonäöltään ja liikkeiltään yhä enemmän ihmisen kaltainen, oikeiden ihmisten suhtautuminen robottiin on myönteisempää ja empaattisempaa. Kuitenkin ennen pitkää tulee vastaan piste, jossa ihmisten empatia vaihtuu torjunnaksi. Tällöin keinotekoinen ihminen on jo todella aidon oloinen, vähän kuin vahakabinetin realistinen nukke, joka herää henkiin. Jokin havainto luikertelee tietoisuutemme ja kertoo, että toinen ei ole aito. Nämä ajatukset ovat taas ajankohtaisia nyt, kun puhutaan metaihmisistä.

Loppupäätelmä joogafilosofian kurssilla oli, että vaikka 25 ihmisen rakennuspalikasta 21 saataisiin kasaan, viimeiset neljä (tietoisuus ja sen ilmentyminen, identiteetti sekä ajattelu) ovat ainakin tällä hetkellä hankalia toteuttaa. Ja hyvä niin. Mutta silti keskustelu jäi kytemään meidän tulevien joogaopettajien mieliin. “Kannattaa katsoa Blade Runner”, opettaja evästi.

On kiehtovaa seurata metaihmisen konkreettista kehitystä. MetaHuman Creator poistaa monia työläitä työvaiheita, ja siksi ammattilaisten on nyt helpompi keskittyä ihmisten viimeistelyyn. Parhaillaan meillä Zoanilla keskustellaan siitä, millä saadaan aikaan luonnollisen näköinen juurikasvu hiuksiin ja miten huulet liikkuvat luonnollisesti puhuessa. Uskon, että samaa työtä tehdään nyt tuhansissa virtuaalistudiossa ympäri maailman, ja sieltä digi-ihmiset putkahtelevat ruuduillemme webbikauppoihin, sosiaaliseen mediaan ja videopalavereihin - siis tavallisen kuluttajan tietoisuuteen. 

Omaa tietoisuutta metaihmisillä ei vielä ole, vaan pään sisältö jää meidän markkinoijien ja muiden sisällöntuottajien täytettäväksi.

Laura Olin tekee töitä virtuaalitodellisuudessa mutta ei suostu luopumaan paperi-Hesarista. Olin ruotii kolumneissaan uutta teknologiaa ja sen liepeillä olevia ilmiöitä markkinoinnin rillien läpi.