Suomen mainosalan maineikkaimpiin tuotantoyhtiöihin kuuluva Directors Guild on saanut kokea pandemian tuomat haasteet kantapään kautta. Se ei ole kuitenkaan estänyt yhtiötä tekemästä huippujälkeä. Työmäärä ja stressi ovat lisääntyneet, mutta kädenjälki on pysynyt ennallaan.
Muun muassa useista Lidlin menestyksekkäistä mainosfilmeistä vastannut DG sai kokea pandemian tuomat haasteet etenkin reilu vuosi sitten, kun yhtiö pääsi mukaan kansainväliseen huipputuotantoon, jossa tehtiin Porschen mainosta. Mainosta kuvattiin Levillä ja Abu Dhabissa, ja DG:n tehtävä oli hoitaa Suomen-kuvaukset.
– Se oli kansainvälisestikin mittava tuotanto, ja Suomen-budjetteihin verrattuna se oli todella iso, kertoo DG:n vastaava tuottaja Juha-Matti Nieminen.
Mittavuudesta kertoo muun muassa se, että mainosfilmin ohjasi Emmy-palkitty Nicholas Schrunk, joka on aiemmin vastannut Red Bullin tuotannoista. Mukana oli myös huipputunnettu drone-kuvaaja Johnny Schaer, jonka töitä ihastelee Instagramissa liki 600 000 seuraajaa.
Mainoksessa oli ideana kuvata Porschen sähköautoa ääriolosuhteissa – Levin kylmyydessä ja Abu Dhabin kuumuudessa – ja osoittaa auton iskukyky erilaisissa paikoissa. Siitä syntyi työ, joka voitti hiljattain The One Show -kilpailussa hopeisen pystin. Aiemmin työ voitti useamman palkinnon Cannes Lions -organisaation järjestämässä Dubai Lynx Awardsissa, jossa palkitaan MENA-alueen parhaita töitä.
Projekti varmistui DG:lle tammikuussa 2021. Jo samana päivänä kuitenkin nähtiin, että edessä on haastava tuotanto, sillä tuolloin elettiin pandemian yhtä pahinta aikaa.
– Kun duuni varmistui, samana päivänä hallitus kertoi maarajojen sulkeutumisesta. Kenelläkään ei ollut mitään asiaa maahan, ja kuvaukset piti alkaa maaliskuun alussa. Ehdimme olla neljä tuntia onnellisia projektin varmistumisesta, Nieminen naureskelee.
Paikan päälle oli tulossa ihmisiä ympäri maailman, ja rajojen ylittäminen ei ollut helppoa. Sen takia myös kaupalliset lennot olivat vähissä.
DG sai aloittaa projektin siitä, että kaikille saadaan lupa saapua maahan. Suomesta projektiin osallistui noin 30 henkilöä ja ulkomailta noin 20, jotka tulivat useista eri maista.
– Sparrasimme aluksi työ- ja elinkeinoministeriön kanssa, ja saimme selville, että tietyille erityisryhmille maahantulo on mahdollista. Meidän piti muun muassa avata projektin taloudellista vaikutusta. Ministeriö halutessaan puoltaa ja myöntää luvan, jonka lopulta saimme. Osaltaan kiitos kuuluu myös Lapin elokuvakomissiolle ja AFPI ry:lle, jotka jeesasivat meitä.
Luvan saamiseksi DG:n piti tehdä tarkka terveys- ja turvallisuussuunnitelma.
– Teimme sen hyvin tarkkaan yhteistyössä Lapin tartuntatautiviranomaisten ja erilaisten terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, Nieminen kertoo.
Lentojen löytäminen oli myös oma tehtävänsä, mutta siitä vastasi Porschen väki. DG sai seuraavaksi keskittyä ratkomaan, miten kuvauspaikalla kaikki sujuu aikataulussa. Yksikin koronatartunta olisi voinut keskeyttää kuvaukset pitkäksi aikaa.
– Teimme paikan päälle tuotantokuplan, johon saapui maailmalta väkeä päivittäin. Jokainen asettui kuplaan aluksi ja vapautui sieltä tietyn testiprotokollan mukaisesti. Kuvauksissa oli koko ajan paikan päällä Mehiläisen yksikkö tekemässä koronatestejä.
Tuotannon aikana Niemisen sydän pomppasi kertaalleen kurkkuun, kun yhden tuotantoon töihin saapumassa olleen saapumistesti näytti positiivista. Pahin skenaario oli toteutua.
– Tuotantoon töihin saapumassa olleen olleen paikallisen alihankkijan positiivinen tulos oli aiheuttaa hässäkkää, mutta Lapin tartuntautiviranomaiset soittivat ja onnittelivat, koska olimme onnistuneet katkaisemaan tartuntaketjun.
Pandemiarajoitukset toivat myös muunlaisia ongelmia, joissa riitti selvittämistä.
– Kaikki ravintolat suljettiin rajoitusten takia, ja meidän piti ruokkia 50 ihmistä päivittäin. Siinä riitti järjestelyitä, ja saimme keksiä erilaisia ratkaisuja.
Tietenkin myös ison ja kansainvälisen tuotannon vaatimukset olivat kovat. Erilaisia laitteita piti löytää Suomesta. Niihin kuului muun muassa kuumailmapallo, joka piti olla kokonaan Porschen väreissä.
– Olin Lapissa yhteensä kolme viikkoa, mutta kuvaukset kestivät kahdeksan päivää. Aikaa kului siis paljon valmisteluun ja suunnitteluun. Kuumailmapallo oli ainut todella haastava elementti, koska aikataulu oli tiukka. Täysin uutta kuumailmapalloa ei saatu teetettyä projektin aikataulussa – osaltaan johtuen koronan aiheuttamasta kansainvälisestä materiaalivajeesta – mutta saimme onneksi brändin printit kylkeen.
Mutta loppujen lopuksi DG ja muu tuotanto selvisivät projektista ehjin nahoin. Vaikka tilanne oli poikkeuksellinen, loppupeleissä siinä ei ollut mitään uutta: jokaisessa tuotannossa on aina omat yllättävät haasteensa, joihin pitää keksiä ratkaisut.
– On korona tai ei, niin tässä hommassa on aina omat erikoisjuttunsa, joita ulkopuoliset eivät lopputuloksen nähdessään osaa arvatakaan. Harva tietää, mitä kaikkea tähän hommaan liittyykään, Nieminen sanoo loppuun.