Kuva: Canva Pty Ltd.
Ilmiöt

Enää joka neljäs suomalainen on tyytyväinen varallisuuteensa – osuus on laskenut tasaisesti vuodesta 2018

29.8.2024 9:04
Mikko Perttunen
Sijoittamiseen ei ole ylimääräistä rahaa.

Suomalaisten tyytyväisyys omaan varallisuuteensa on laskenut kahden vuoden takaisesta, käy ilmi Danske Bankin teettämästä Taloudellinen mielenrauha -kyselystä. Suomalaisten tyytyväisyys omaan varallisuuteen on heikentynyt tasaisesti koko mittaushistorian ajan vuodesta 2018.

Kyselyssä vähintään melko tyytyväisiä omaan varallisuuteensa on enää 24 prosenttia vastaajista. Vuonna 2022 vähintään melko tyytyväisiä oli 26 prosenttia, ja vuonna 2018 osuus oli 31 prosenttia.

Vastaajista 38 prosenttia sijoitti rahojaan osakkeisiin tai arvopapereihin.

Pankki kysyi myös, ovatko suomalaiset pyrkineet parantamaan omaa varallisuuttaan sijoittamalla, mutta tyytymättömyydestä huolimatta sijoittaminen ei yleisty. Tuoreimmassa kyselyssä vastaajista 38 prosenttia sijoitti rahojaan osakkeisiin tai arvopapereihin. Luku on pysynyt lähes ennallaan vuodesta 2018 lähtien.

Vastaajat kertovat yleisimmiksi syiksi olla sijoittamatta, että heillä ei ole ylimääräistä rahaa (63 %), vastaaja ei ole vielä riittävän taidokas sijoittamaan (19 %), ja että sijoittaminen on liian riskialtista (19 %).

Noin kaksi viidestä ei ole säästänyt tai sijoittanut puolen vuoden sisällä mihinkään. Joka kolmas suomalainen aikuinen sanoo säästäneensä säästötilille viimeisen puolen vuoden aikana.

Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä Yougovin kuluttajapaneeleissa 11.4.–19.4.2024.

Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat 18 vuotta täyttäneet kansalaiset kussakin maassa iän, sukupuolen ja alueen mukaan edustavilla otoksilla.

Otoskoko Suomen osalta on 3031, jolloin keskimääräinen virhemarginaali kokonaistasolla on noin ±1,6 prosenttiyksikköä (95 prosentin luottamustasolla).

MAINOS