Unsplash/Isaac Martin
Brändit

Finlayson uudisti markkinointiaan ja kasvatti liikevaihtoaan merkittävästi

19.3.2021 15:45
Toni Rajamäki
Finlaysonin investoinnit onnistuivat paremmin kuin hyvin.

Koronapandemia ei koitunut ongelmaksi kodintekstiili- ja designyritys Finlaysonilla, joka onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan merkittävästi vuonna 2020. Yritys tiedottaa liikevaihdon kasvaneen edellisvuodesta jopa 43 prosenttia ja oli 43,3 miljoonaa euroa. Käyttökate nousi neljään miljoonaan euroon ja liikevoitto 2,3 miljoonaan euroon.

Finlaysonin loistavan vuoden taustalla on onnistuneet investoinnit. Yritys on uudistanut muun muassa markkinointiaan.

– Vuonna 2019 aloittamamme verkkokaupan uudistus ja aktiivinen markkinointi vauhdittivat kasvuloikkaa. Viime vuoden huhtikuussa alkanut verkkokaupan kasvu huipentui marraskuussa, jolloin kauppa kävi kuusi kertaa vilkkaampana kuin edellisvuonna samaan aikaan, sanoo Finlaysonin toimitusjohtaja Mikko Koponen tiedotteessa.

– Hyvä tuloksemme ei ole pelkkä pandemiavuoden oikku. Olemme uudistaneet 200-vuotiasta yritystä hartiavoimin ja työ alkaa näkyä. Olemme jälleen hyvässä asemassa kasvun ja kannattavuuden suhteen.

Finlayson reagoi nopeasti koronatilanteeseen, sillä yritys toi ensimmäisten joukossa kangasmaskit myyntiin. Lisäksi Finlayson toteutti useita ihmisten auttamiseen tähtääviä kampanjoita ja tekoja. Yritys esimerkiksi toimitti yli 60 miljoonaa kirurgista suu- ja nenäsuojainta huoltovarmuuskeskukselle. Teko tehtiin kuitenkin ilman voitontavoittelua.

MAINOS