Millaisena muistat spontaanisti 2000-luvun alun? Todennäköisesti näet sen melko identtisenä nykyisyyden kanssa. Entä millaisena näet tulevaisuuden elämäsi? Todennäköisesti myös melko samanlaisena kuin nykyisyyden. Etkä ole tämän ajatusmallin kanssa yksin.

Aika on meille yhtenäinen jatkumo, jossa menneet kokemukset, nykyinen tekeminen ja toiveet tulevaisuudesta ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Siksi menneisyys ja tulevaisuus sekoittuvat päässämme samanlaiseksi kuin nykyisyys.

Itse muistan 2000-luvun vaihteessa nauraneeni hyvälle ystävälleni, joka meni töihin firmaan, jossa kehitettiin softaa television katsomiseen kännykästä. Ajatus oli typerä, kuka ihme haluaisi tihrustaa pieneltä näytöltä sarjoja tai elokuvia?

Henkilökohtaisella tasolla tällainen ajallinen harha aiheuttaa vahinkoa lähinnä itselle ja omalle lähipiirille. Suurempi vahinko syntyy, kun organisaatioiden johdossa tai poliittisessa päätöksenteossa ratkaisut ongelmiin ovat menneisyysorientoituneita, vaikka ongelmat ovat uusia.

Päätöksenteko- ja johtamisjärjestelmämme perustuu kuitenkin samaan ajan jatkuvuuden logiikkaan. Päättäjät perustelevat päätöksiään aikaisempien menestysten ja onnistumisten kautta. Näin luomme jatkuvuutta, emme uudenlaisia ratkaisuja aikaisemmin luomiimme ongelmiin.

Leikkauslistat ja säästökuurit ovat tuttuja keinoja, joita on käytetty vuosikymmenten ajan valtion talouden ollessa tiukoilla. Sopeuttaminen kuitenkin kurjistaa uudistamisen sijaan, kun mikään uudistus ei saa maksaa mitään ja monella leikkauksella saadaan aikaiseksi säästöjen sijaan negatiivisia dynaamisia vaikutuksia. Säästöjen rinnalle pitäisi löytää keinoja, joissa rakenteellinen uudistus tarkoittaisi aidosti jotain uutta, eikä pelkästään jostain etuudesta luopumista ja nykymallin tekohengittämistä.

Jos ei suoraan niin vähintään rivien välistä on luettavissa työnantajien taas hakevan ratkaisua vaikeisiin aikoihin ja tuottavuuden kasvuun ottamalla käyttöön vanhoja, kontrollia lisääviä sääntöjä. Työntekijäpuoli taas käy viivytystaistelua sellaisen ajan puolesta, jota ei enää ole. Lopulta nämä osapuolet päätyvät uuteen kompromissiin, jonka kumpikin osapuoli kokee pian ongelmaksi.

Tarvitsisimme kuitenkin jotain aivan muuta kuin säästöjä, vanhoja sääntöjä ja etuja, joihin meillä ei ole varaa, sillä oman aikamme ongelmat vaativat uudistavaa ajattelua – sellaista, jossa lähtökohtana ei ole toistaa vanhaa, vaan kysyä, miten asiat voisi tehdä toisin? Ja kun joku ehdottaa jotain aidosti uutta, niin ennen kuin vastustat, kannattaa muistaa Einsteinin toinenkin toteamus:

“Hulluuden määritelmä: teet saman asian uudelleen ja uudelleen, mutta odotat eri tuloksia.”