Eletään vuotta 1989. Joulupukki on tilattu ilahduttamaan ja jakamaan lahjoja. Hän saapuu erään perheen talolle ja kävelee perheen isän kanssa välivarastona toimivaan suureen autotalliin, jossa odottaa perheelle osoitettu isokokoinen juutista tehty lahjasäkki. Sen vieressä on myös iso ruskea pahvilaatikko, johon on tehty hieman reikiä. Isäntä toivoo, että se jaetaan viimeisenä.

Menemme sisälle, jossa perheen kolme lasta odottavat innokkaana. Vanhin, noin kymmenvuotias, tuskin uskoo joulupukkiin, mutta lahjoihin kyllä. Joulun taika ei kokonaan katoa, vaikka iän myötä osa sen salaperäisyydestä aukeaakin. Syntyy uusia, kiehtovia jouluun liittyviä kokemuksia, uusia asioita, joita odottaa vuosi toisensa jälkeen.

Joulupukki tervehtii perhettä, istuu olohuoneen keskelle asetetulle tuolille ja aloittaa lahjojen jakamisen. Niitä on niin paljon, että joulupukki ei muista koskaan aiemmin jakaneensa sellaista määrää yhdelle perheelle, eikä sen jälkeen. Toinen toistaan hienompia leluja ja muuta tavaraa. Lapset iloitsevat, ja tunnelma tulee hetki hetkeltä vapautuneemmaksi. Lähestytään huipennusta, mistä joulupukkikaan ei oikein tiedä.

"Täällä on vielä yksi lahja Minnalle", noin viisivuotiaalle, sanoisin. Joulupukki ojentaa laatikon häntä kohden, Minna tulee varovaisesti sen luo ja alkaa nostaa kantta.

Laatikossa on pieni marsu. Lapsen silmät välähtävät aivan kirkkaaksi innostuksesta. Hän ottaa marsun omin käsin laatikosta syliinsä ja unohtaa kaiken ympärillään. Kaikki ne lukuisat lahjat ja joulupukin, joka toki on tilanteen statisti muutenkin. 

Joulupukki elää tilanteessa ja haluaa osallistua iloon. "Tiedätkö, Minna, se on ollut joulupukin ihan oma lemmikkimarsu, ja joulupukki haluaa antaa sen nyt sinulle hyvään hoitoon. Pidäthän siitä oikein hyvää huolta?"

Minna purskahtaa ilon kyyneliin ja sanoo: "Pidän! Ihan varmasti!"

Tuosta tapahtumasta on tänä jouluna kulunut 32 vuotta. Minna on lähes 40-vuotias, ehkä hänellä on perhettä. Joka joulu mietin tuota tapahtumaa. Kuinka yksi spontaani kommentti voi muuttaa rutiinitilanteen hetkeksi, joka jää ikuisesti mieleen. Silmään tulee roska aina, kun muistelen tuota tilannetta. Niin tapahtui taas tästä kirjoittaessa.

Se kertoo lahjomattomasti siitä, kuinka elämys voittaa kaiken. Voit saada elämässäsi mitä tahansa, mutta arvokkaimmat asiat jäävät mieleen, koska niillä on sinuun tunneside. 

Yritämme usein luoda tuon tunnesiteen erilaisilla menetelmillä. Silti mikään ei voita sitä, että jokin asia tapahtuu tilaamatta ja yllättäen tuoden jotakin hyvin tärkeää opettaen ihmisyydestä asioita, jotka ovat osin tutkimattomia. Antaen tilaa mielikuvitukselle ja sattumalle. 

Tuo joulun tarina on opettanut minulle nöyryyttä. Me emme voi päättää toisten puolesta, mistä asioista suurimmat elämykset syntyvät. Ja se on erittäin hyvä asia.

Hyvää joulua!

Pasi Sillanpää pohtii kolumneissaan, miten markkinointi voidaan siirtää yrityksen tukitoiminnosta kohti ydintä.