Kuva: Canva Pty Ltd.
Ilmiöt

Käytettyjen lahjojen saaminen on yleistynyt, vaikka antamista edelleen arastellaan – näitä leluja haetaan nyt joulun alla käytettynä

4.12.2024 10:47
Mikko Perttunen
Suomalaiset pelkäävät, että saaja pettyy käytettyyn lahjaan.

Käytettyjen lahjojen saaminen on yleistynyt 2 vuodessa 20 prosenttia, kertoo Torin marraskuussa tekemä kyselytutkimus. Toissa vuonna 49 prosenttia suomalaisista oli saanut käytetyn lahjan, nyt osuus on kasvanut jo 59 prosenttiin.

– Yleistymisen voi myös ennakoida jatkuvan, koska vain joka kymmenes suomalainen ei näe itseään antamassa käytettyä lahjaksi. Heidän joukkonsa pienenee, sillä 2 vuotta sitten tuo osuus oli 14 prosenttia suomalaisista, Torin johtaja Jenni Tuomisto kertoo tiedotteessa.

Kyselystä selviää, että suomalaisten suurin este käytettyjen lahjojen antamiseen on pelko siitä, että saaja pettyy, jos lahja ei ole uusi. Näin kokee 33 prosenttia suomalaisista. Toiseksi yleisin hidaste on hankaluus sopivan tavaran löytämisessä, mikä tosin arvioitiin viime vuonna suurimmaksi esteeksi. Kolmanneksi eniten mietityttää käytetyn tavaran kunto.

– Käytettyjen tavaroiden löytämisen vaikeus on yksi merkittävimmistä esteistä kestävän kuluttamisen yleistymiselle, ja tämän ongelman ratkaiseminen on alan toimijoiden vastuulla. Laaja valikoima ja hyvä löydettävyys on avain siihen, että yhä useammat kuluttajat valitsevat käytetyn uuden sijaan. Tämä ratkaiseminen on kestävän kuluttamisen avainasioita, Tuomisto sanoo.

MAINOS

– Alan on panostettava siihen, että käytettyjen tavaroiden hakeminen ja seulominen on mahdollisimman sujuvaa ja helppoa. Tämä ei ole pelkästään kuluttajien palvelemista, vaan myös kestävän kuluttamisen edellytysten parantamista, hän jatkaa.

Vaikka suomalaiset arastelevat käytetyn lahjan antamista, 94 prosenttia kyselyyn vastanneista kuitenkin ottaa mielellään vastaan lahjaksi myös käytettyä tavaraa.

Lue myös: Suomalaiset aloittivat omien joululahjojensa myynnin jo aattoiltana

Oudoimpana suomalaiset pitävät omilta tai kumppanin sukulaisilta saatuja käytettyjä joululahjoja. Tämän nimesi oudoimmaksi 21 prosenttia vastaajista. 19 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että oudointa olisi saada käytetty lahja työkaverilta, ja 9 prosenttia kokee kumppanilta saadun käytetyn lahjan oudoimmaksi.

Lelut toimivat käytettynä

Tuomisto toteaa, että pikkulasten lelut ja tarvikkeet ovat hyvä esimerkki tuoteryhmästä, jota soisi ostettavan käytettynä. Ne ovat yleensä kestäviä, mutta samalla lapsi käyttää niitä verrattain lyhyen ajan.

– Ja taaperothan tapaavatkin olla kiinnostuneimpia toisten leluista, eli käytetystä, Tuomisto toteaa.

Lue myös: Ensi jouluna hankitaan edullisia lahjoja, kertoo tuore kuluttajatutkimus – nämä ovat suosituimmat verkkokaupat jouluostoksille

Nämä leluaiheiset hakusanat ovat nyt pinnalla Torissa

1. Ryhmä Hau

2. Schleich

3. Lego

4. Barbie

5. Muumi

6. Baby Born

7. Playmobil

8. Brio

9. Nukkekoti

10. Pokemon

Torin marraskuussa tekemään kyselytutkimukseen vastasi 1090 vastaajaa. Vastaajista 10 prosenttia on nuoria aikuisia, 27 prosenttia ruuhkavuosissa, 19 prosenttia keski-ikäisiä, 22 prosenttia myöhäiskeski-ikäisiä ja 21 prosenttia eläkeiässä.