Syksyllä 2001 klikkasin itseni kaverini Johannan pöytätietokoneelta Cityn Deitti.net-sivustolle. Tarvitsin kavaljeerin seuraavalle illalle, sillä Johanna oli menossa sokkotreffeille ja olimme tulleet siihen tulokseen, että tuplasokkotreffit se vasta hauska idea olisikin (se, miten tähän älynväläykseen päädyttiin, on liian pitkä juttu tähän kolumniin).
Kun seuraavana iltana kohtasimme deittini kanssa, kerroin jännittäneeni, sattuuko hän ylipäänsä lukemaan viestini ajoissa, kun treffeihin oli alle vuorokausi aikaa. “Ei pelkoa! Mulla on tietokone melkein koko ajan auki ja netti myös”, hän totesi. Minä pyöräytin vaivihkaa silmiäni ystävälleni: selvä tapaus, pesunkestävä nörtti. Olisihan se pitänyt arvata. Kukaan muu ei pidä nettiä koko ajan päällä.
Vielä 2000-luvun alussa vapaa-ajalla tietokoneella istumista pidettiin vähän säälittävänä touhuna. Milloin jatkuva netissä roikkuminen lakkasi olemasta outojen nörttien puuhaa ja muuttui ihan normaaliksi tekemiseksi? Omalta osaltani muistelen seuraavia tapahtumia: vuoden 2006 aikana löysin netistä Naimisiin.infon hääkeskustelufoorumin. Olin muuttanut Ruotsiin ja kaipasin suomalaista vertaistukea häiden suunnitteluun. Löysin mm. Inkiväärin, Norppaliinan ja tamtamin, joihin tutustuin ensin netissä kirjoitellen ja myöhemmin livenä - ja jotka ovat edelleen hyviä ystäviäni.
Vielä 2000-luvun alussa vapaa-ajalla tietokoneella istumista pidettiin vähän säälittävänä touhuna.
Vuonna 2007 kirjauduin Facebookiin ja 2008 sain ensimmäisen älypuhelimeni, joka mahdollisti netin kantamisen taskussa. Ruotsalainen kollega antoi pääsykoodin jännittävään uuteen palveluun nimeltään Spotify. Lopulta se syrjäytti iPodin, jonne piti erikseen ladata biisejä. Yhtäkkiä huomasin, että en metroon astuessani enää tarttunutkaan laiturilla ilmaisjakelulehteen vaan syvennyin puhelimeeni. En tuolloin ajatellut, kuinka olin osa globaalia kulutuskäyttäytymisen muutosta.
Pari viikkoa sitten Facebook vaihtoi nimensä Metaksi ja kertoi suunnitelmistaan internetin seuraavan vaiheen eli metaversumin kehittämiseksi. Metaversumi – etenkin, kun sen tuo isosti julkisuuteen skandaaleissa tahriintunut Facebook – on aiheuttanut tyrskyjä vesilasissa. OIkeastaan Mark Zuckerbergin kannattaisi antaa muille puheenvuoro, jotta se eläisi todeksi sen mitä itsekin sanoo: Metaversumi ei ole Facebookin oma hanke. Facebook vain nosti jo pitkään jatkuneen kehityksen kaikkien tietoisuuteen. Metaversumit ovat pyörineet jo vuosia.
Julkistuksen innoittamana keskustelin tuttavapiirin nelikymppisten naisten kanssa, joista joku mietti, onko pakko kohta laittaa VR-lasit naamalle, että saa pankkiasiat hoidettua ja toiset pelkäsivät lastensa katoavan virtuaalimaailmaan.
Minä sanoin, että en usko, että mitään big bangia tapahtuu. Lähdemme liukumaan kohti netin seuraavaa vaihetta samalla tavoin kuin edellisiäkin: töissä ja vapaalla teknologia mahdollistaa yksi kerrallaan uusia tapoja toimia.
Esimerkiksi täällä Suomessa asiakkaamme, suomalainen pörssiyhtiö, piti juuri ensimmäisen lanseeraustapahtumansa omasta virtuaalimaailmastaan. Seuraavaksi yrityksen asiakkaat pääsevät sinne omilta läppäreiltään tutustumaan yritykseen ja tuotteisiin.
Erään asiakkaamme kanssa suunnittelemme kokemusta, jossa kaupungilla kävellessäsi voit yhtäkkiä muuttaa maisemaa yli sata vuotta taaksepäin.
Jo nyt näemme, että tulossa on lisää yritysten immersiivisiä, pelimoottoripohjaisia virtuaalimaailmoja. Pian meillä on profiilikuvien sijaan avattaret ja maksamme kryptovaluutalla digitaalisia hankintoja, jotka saatamme myös kuluttaa virtuaalisesti. Vähän kuin ennen varasimme kirjat kirjastosta netissä, mutta nyt voimme myös kuunnella äänikirjan.
Myös painavat virtuaalilasit siirtyvät teknologian historiaan kuin tiiliskivimäinen Nokia Mobira Cityman ja korvautuvat kevyillä kakkuloilla. Eräänä päivänä virtuaalimaailmasta voi siirtyä toiseen maailmaan ja yhä eteenpäin. Siellä ovat kaverit, pankkipalvelut, ruokaostokset, leffat ja kirjastot. Tulevien vuosien puhelimissa tai muissa älylaitteissa on ominaisuuksia, jotka mahdollistavat esimerkiksi videopuhelun siten, että tuntuu kuin olisimme samalla sohvalla.
Erään asiakkaamme kanssa suunnittelemme kokemusta, jossa kaupungilla kävellessäsi voit yhtäkkiä muuttaa maisemaa yli sata vuotta taaksepäin. Todennäköisesti itsekin syöksyn käyttämään palvelua kuin aikanaan Spotifyta ja vasta myöhemmin tajuan, että ai niin, sekin oli sitä siirtymää metaversumiin.
Lopulta jäin miettimään, missä menee metaversumin raja? Henkisesti olen jo virtuaalimaailmassa, kun hekottelen kaverin lähettämälle meemille ylittäessäni katua ja jään melkein auton alle. Itse asiassa otin ensi askeleet metaversumia kohti, kun lakkasin kutsumasta vapaa-ajalla nettiä päällä pitäviä ihmisiä nörteiksi ja liityin samaan jengiin.
Laura Olin tekee töitä virtuaalitodellisuudessa mutta ei suostu luopumaan paperi-Hesarista. Olin ruotii kolumneissaan uutta teknologiaa ja sen liepeillä olevia ilmiöitä markkinoinnin rillien läpi.
