Kuva: Kotus
Viestintä

Kotuksen verkkosivustojen uudistus saatiin päätökseen

13.12.2024 8:50
Mikko Perttunen
Kotimaisten kielten keskuksen verkko-osoitteissa vieraillaan vuodessa miljoonia kertoja.

Kotimaisten kielten keskuksen uudistetut pääsivustot on julkaistu.

Samalla päättyy kolmivuotinen kehittämisprojekti, jonka aikana on alettu tarjota useita verkkopalveluita samassa Wordpress-julkaisujärjestelmässä.

Verkkolehti Språkbruk julkaistiin uudessa julkaisujärjestelmässä marraskuussa 2023, Kielitoimiston ohjepankki joulukuussa 2023 ja verkkolehti Kielikello tämän vuoden maaliskuussa.

MAINOS

Uudistustyössä on ollut tavoitteena, että Kotuksen verkkosisällöt näyttäytyvät selkeinä, yhtenäisinä, kattavina ja luotettavina. Palvelujen käyttäjien on löydettävä etsimänsä asiat vaivattomasti ja palvelujen on oltava saavutettavia.

Kotuksen johtaja Leena Nissilä muistuttaa, että Kotuksella on erityinen tehtävä maan ainoana kielen asiantuntijavirastona.

– Olemme joutuneet viime aikoina supistamaan muun muassa neuvontapalveluitamme ja toivomme, että verkkopalveluidemme käyttäjät löytävät etsimänsä tiedon sivuiltamme entistä helpommin ja nopeammin, hän toteaa tiedotteessa.

Kotuksen verkko-osoitteissa vieraillaan vuosittain miljoonia kertoja.

Lue myös: Vuosi 2023 on ollut armoton, paljastaa Kotimaisten kielten keskuksen listaus vuoden sanoista

Lue myös: Kotus muistuttelee 20 vuotta vanhan lain noudattamisesta – haastaa viranomaiset parantamaan kieltä