🔍 Suurennuslasilla merkityt jutut ovat uutisia pidempiä ja taustoittavia artikkeleita.
– Petrata vai parantaa? Tuplata vai kaksinkertaistaa? Ratikka vai raitiovaunu?
Kun Helsingin Sanomien entinen toimittaja ja kielenhuoltaja Ville Eloranta, 43, puhuu kielestä, hänen äänestään kuulee innostuksen. Olen sopinut haastattelun Elorannan kanssa, sillä haluan kuulla hänen näkemyksiään siitä, miten median käyttämä kieli on vuosien aikana muuttunut. Elorannalla on aiheesta paljon sanottavaa.
– Ennen katsottiin, että rennot sanavalinnat syövät uutisten uskottavuutta, mutta ajattelutapa on muuttunut. Erityisesti otsikoinnissa, mutta muutenkin, Eloranta sanoo.
Vaikka median kielenkäytöstä on tullut rennompaa, yhdestä asiasta kannattaa Elorannan mukaan kuitenkin pitää kiinni.
– Sanasto voi olla rentoa, mutta kannattaa huolehtia, että välimerkit ovat oikein ja lauserakenteet kunnossa. Jos ne eivät ole, voi tekstiä olla vaikea ymmärtää.
Elorannalla on sanansa sanottavana myös markkinoinnissa käytettävästä kielestä.
"Printteristä tuli ulos seuraavan päivän Hesarin sivuja, ja tein niihin kynällä merkintöjä."
Eloranta kertoo ”pyöritelleensä kieliasioita” koko ikänsä. Ollessaan parikymppinen vuonna 2001 hän pääsi Helsingin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Helsingin Sanomilta kyseltiin yliopiston tutkielmakurssin vetäjältä, löytyisikö opiskelijoista oikolukijan työstä kiinnostunutta. Eloranta haki pestiä ja tuli palkatuksi.
– Printteristä tuli ulos seuraavan päivän Hesarin sivuja, ja tein niihin kynällä merkintöjä, Eloranta muistelee.
Vuonna 2005 hän siirtyi Helsingin Sanomien Nyt-liitteeseen menotietoja kokoamaan. Kolmisen vuotta myöhemmin lehden silloinen toimituspäällikkö Pekka Kukkonen jäi eläkkeelle. Kukkosen vastuulle oli kuulunut lehden kielenhuolto.
– Tarjouduin auttamaan Kukkoselle kuuluneissa työtehtävissä. Kun Kukkonen sitten jäi eläkkeelle, minua kysyttiin hänen tilalleen, Eloranta kertoo.
Internetin yleistyminen ja verkkojulkaisuihin panostaminen on luultavasti ollut yksi syy sille, että median käyttämä kieli on entistä rennompaa, Eloranta sanoo. Myös sosiaalinen media on vaikuttanut journalismin kielen muutokseen.
– Jos käsitellään Tiktok-maailmaa, tuntuisi oudolta puhua moderneista asioista jähmeän vanhanaikaisesti, Eloranta toteaa.
Hänen mukaansa konservatiivisemmat lukijat korostuivat palautteen antajina aikaisemmin.
– Ehkä heitä kuunneltiin hieman herkemmällä korvalla, ja kielessä pyrittiin aikamoiseen tarkkuuteen. Kolumneissa ja reportaaseissa kielenkäyttö saattoi olla lennokkaampaa.
Median käyttämässä kielessä ja kielioppisäännöissä on ollut ”turhaakin painolastia 1900-luvun alkuvuosilta”.
Median käyttämässä kielessä ja kielioppisäännöissä on Elorannan mukaan ollut ”turhaakin painolastia 1900-luvun alkuvuosilta”.
– Jos on sääntö, jota kukaan ei ymmärrä tai välitä noudattaa, niin miksi sellainen on olemassa kaikkien kiusaksi? Eloranta kysyy.
Hänen mukaansa hieman perinteisemmät valtakunnan mediat Yle ja Helsingin Sanomat ovat lähentyneet kielenkäytössään vahvasti iltapäivälehtiä. Se ei hänen mukaansa ole kuitenkaan välttämättä aina huono asia.
– Kuka nyt haluaisi kirjoittaa tylsää ja rahisevaa kieltä, Eloranta pohtii.
Median käyttämän kielen muodollisuuden väheneminen näkyy eritoten otsikoissa, Ville Eloranta sanoo.
– Moni kritisoi klikkiotsikoita. Jos otsikointi halutaan palauttaa maltillisemmaksi, on se myös kielikysymys. Tarpeettomaan sensaatiohakuisuuteen liittyvät esimerkiksi yliampuvat adjektiivit ja turhan rajut verbit.
Kieli on Elorannan mukaan medialle uskottavuuskysymys.
– Moni sanoo, että jos teksti ei ole huolellisesti kirjoitettua, herää kysymys siitä, ovatko faktatkaan kohdallaan.
Eloranta kertoo kuulleensa paljon harmittelua siitä, että viimeistelyvirheet ovat lisääntyneet journalismissa.
– Ei kukaan sitä halua, mutta niin on kuitenkin käynyt, hän toteaa.
Vika ei Elorannan mukaan ole yksittäisten toimittajien. Yksi syy lisääntyneisiin virheisiin on se, että vastuu kieliopista on jäänyt kirjoittajalle ja editoijalle – ja nyt editoinnistakin on leikattu monessa paikassa. Toinen syy on kiire, Eloranta sanoo. Kun jutut pitää saada julki mahdollisimman nopeasti, ei kirjoittamisen ja editoinnin kehittäminen ole mediatalojen prioriteettilistalla kovin korkealla.
Kun jutut pitää saada julki mahdollisimman nopeasti, ei kirjoittamisen ja editoinnin kehittäminen ole mediatalojen prioriteettilistalla kovin korkealla.
– Ei ole oikein, että toimittaja kirjoittaa jutun hirveässä kiireessä ja saa sitten kuraa niskaansa. Jokaisella toimittajalla pitäisi olla hyvä editoija.
Eloranta kertoo ärsyyntyneensä Helsingin Sanomissa työskennellessään sellaisesta kritiikistä, jossa kyseltiin, ovatko kesätoimittajat olleet asialla, kun juttuun oli lipsahtanut kirjoitusvirheitä.
– Olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat tehneet toimittajan työtä 35 vuotta ja tekevät silti varsin alkeellisia kielivirheitä. Ja sitten niitä parikymppisiä toimittajanalkuja, jotka kirjoittavat lähes virheetöntä kieltä, Eloranta sanoo.
Vuoden 2013 lopulla Helsingin Sanomissa koettiin historian suurimmat muutosneuvottelut. Samaan aikaan tehtiin organisaatiouudistus, joka kuljetti Elorannan uutispuolelle editoivaksi toimittajaksi.
Sitä työtä Eloranta teki viime toukokuuhun saakka, kunnes irtisanoutui.
– Toimituksessa oli jälleen muutosneuvottelut ja organisaatiouudistus. Minut oli siirretty monivuorotyöhön tekemään perusuutisia. En nykyisessä elämäntilanteessani halua enää tehdä sellaista työtä.
Eloranta sanoo, että kielenhuollon sijaan mediatalot panostavat nyt artikkelien rikastamiseen, multimediaominaisuuksiin ja tekoälyyn. Â
– Ne ovat ihan oikeita kehityssuuntia. Mutta joskus perustekeminen voi jäädä kaiken sellaisen jalkoihin ja hapertua, kun siihen ei ole aikaa perehtyä.
Elorannan mukaan toimituksissa unohdetaan herkästi, että kirjoitustaidon ylläpito vaatii aktiivista treenaamista.
– Saatetaan ajatella, että meille otetaan vain parasta ainesta töihin. Mutta totuus on, että kirjoittaminen vaatii koko ajan kehittämistä ja opettelua.
Vaikka Eloranta ei enää tee journalismia, toivoo hän voivansa lukea mediasta ennen kaikkea selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Sellaistahan kaiken viestinnän pitäisi olla, hän toteaa. Mutta kielen esteettisiä arvoja ei silti tulisi unohtaa, Eloranta lisää.
Hänen mukaansa nuoremmat sukupolvet eivät enää ole välttämättä edes tietoisia kaikista sääntöjen pienimmistä yksityiskohdista, jotka periytyvät kielenhuollon historian hämärästä.
– Siinä mielessä kielen osaaminen on ehkä huonontunut. Vai onko se sittenkin löytänyt uuden fokuksen?
Markkinoinnissa käytettävään kieleen Eloranta ei omien sanojensa mukaan osaa ottaa kantaa asiantuntijana.
”Vaihdan nyt siviilihatun päähän”, hän toteaa ja huomauttaa, että markkinoinnissa käytetty kieli on aina ollut hieman journalismin kieltä rennompaa.
Eloranta uskoo, että markkinoinnissa käytettävään kieleen ovat vaikuttaneet muun muassa uudenlaiset markkinointikanavat.
”Suora puhuttelu on lisääntynyt. Luulen, että siihen on kaksi syytä.”
Ensimmäinen niistä on ”monikansallinen touhu ja suuryhtiöt”, Eloranta sanoo.
”Niiden vuoksi puhuttelu on arkistunut. Somepalvelut kertovat, että meillä on ikävä sinua. Siinä on jenkkiläinen vivahde. Suuren maailman meininkiä pyritään yleistämään joka paikkaan”, Eloranta sanoo.
Hänen mukaansa puhuttelun kaltaista kielen epämuodollisuutta ruokkii myös se, että kilpailu ihmisten huomiosta ja ajankäytöstä käy entistä kovempana.
.jpg)
