🔍 Suurennuslasilla merkityt jutut ovat pidempiä, taustoittavia ja päivittäisestä uutisoinnista poikkeavia artikkeleita.
Kunpa jäisin auton alle ja olisin sairaalassa tiedottomana useamman kuukauden. Kunpa olisin herätessäni niin heikossa kunnossa, että saisin maata sairaalan valkoisissa lakanoissa vielä pari kuukautta lisää.
Joitakin vuosia sitten toivoin tuota tapahtuvaksi. Tosissani.
Samoihin aikoihin pohdin myös sitä, minkä mahdollisimman vähän ketään toista ihmistä vahingoittavan rikoksen voisin tehdä, jotta pääsisin vankilaan lepäämään. Ihan tosissani.
Nyt toki ymmärrän, että nuo ajatukset ovat naurettavia. Ja kyllä ne naurattaisivatkin, jos en vielä muistaisi kipeän elävästi sitä, miltä minusta noita ajatuksia ajatellessani tuntui: olin kertakaikkisen uupunut, enkä nähnyt tilanteestani muunlaista ulospääsyä.
"Luovuuden ja työn vapauden yhdistäminen liiketalouden realiteetteihin on tosi hankalaa."
En ole poikkeus. Enemmistö suomalaisista on kokenut työuupumuksen oireita, selviää Adecco Groupin lokakuussa 2023 julkistamasta työelämätutkimuksesta. 58 prosenttia tutkimukseen osallistuneista suomalaisista on kärsinyt työuupumuksesta, ja heistä 45 prosenttia pelkää sen uusiutuvan.
Adecco Groupin tutkimuksen mukaan työuupumuksen juurisyitä ovat liiallinen työkuorma, esihenkilöiden tai johdon tuen puute ja kollegoiden irtisanomisista johtuva vastuun kasvaminen.
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten (MMA) Myynti & markkinointi 2023 -barometrin mukaan 61 prosenttia alan ammattilaisista joustaa paljon tai erittäin paljon vapaa-ajastaan työn vuoksi. 21 prosenttia suhtautuu kuitenkin kielteisesti vapaa-ajasta joustoon. Tämä korostuu etenkin nuorten työntekijöiden kohdalla.
MMA:n barometrin mukaan markkinointi- ja myyntityötä tekevät pitävät työnsä hyvinä puolina sen monipuolisuutta ja vaihtelua, työskentelytapojen joustavuutta sekä alan tarjoamia mahdollisuuksia ja ammatillista kasvua.
Työn huonoiksi puoliksi mainitaan paine, kiire ja rajalliset resurssit. Myyntityön huonona puolena koetaan lisäksi työn ja vapaa-ajan tasapainottamisen haasteet. Markkinointityön varjopuoleksi mainitaan taas se, etteivät työtehtävät aina vastaa koulutusta tai odotuksia työn sisällöstä.
Sain viime syksynä yhteydenoton psykologista valmennusta yrityksille tarjoavan Laavu Performancen kasvujohtaja Saila Marinilta. Marin kysyi, haluaisinko toimittajana testata kertaluontoisesti heidän palveluaan.
"Me operoidaan psykoterapian ja business coachingin välimaastossa, ja valmennus pyrkii parantamaan asiakkaan psykologista suorituskykyä ja täten ennaltaehkäisemään siihen liittyviä haasteita”, Marin kirjoitti.
Marin kertoi, että asiakkaina on monia markkinointialan yrityksiä. Laavu Performancen verkkosivujen referensseistä selviää, että asiakkaina on esimerkiksi MySome, Halla Tuotanto, Truly Agency, Videoly, Sellai ja Backbone Marketing. Lisäksi palvelua käyttää usea pelifirma, kuten Supercell.
Valmennus on suunnattu erityisesti kasvufirmojen päättäjille ja asiantuntijoille. Se ei välttämättä ole hassumpi kohderyhmärajaus. Adecco Groupin työelämätutkimuksen mukaan 60 prosenttia johtajista ja 76 prosenttia päälliköistä kertoo kärsineensä työuupumuksen oireista.
Toisaalta niistä kertoi tutkimuksessa kärsineensä myös 56 prosenttia niistä työntekijöistä, joilla ei ole esihenkilövastuuta.
"Valmennuskenttä on villi. Palveluntarjoajia on paljon, ja kuka tahansa voi kutsua itseään valmentajaksi."
Päätin tarttua Marinin tarjoamaan tilaisuuteen. Syitä siihen oli useita: oma uupumuskokemukseni, uupumuksen yleisyys ja sen laaja esiintyvyys nimenomaan markkinointialalla. Minua kiinnosti, minkälaisesta palvelusta on kyse – ja voisiko siitä saada apuja jo yhden kerran jälkeen, kuten Marin viestissään lupaili.
Tartuin tilaisuuteen, vaikka minua on pelottanut puhua uupumuksestani julkisesti yhdestä syystä. Teen töitä yksinyrittäjänä, ja vaikka merkkejä uupumisestani oli jo palkkatyössä ollessani, olen pelännyt, mitä asiakkaani tai potentiaaliset sellaiset ajattelevat. Entä jos he pohtivat, uskaltavatko enää ostaa minulta mitään? Jos he pelkäävät minun uupuvan uudestaan?
Samalla ajatus huvittaa. Vaikka oli päiviä, joina en syönyt enkä nukkunut, tein silti aina sovitut työt. Muistan, miten eräs asiakkaani – joka on myös ystäväni ja tiesi tilanteestani – kommentoi, että miten kaikki tämä, mitä käyt läpi, ei näy yhtään sun työn jäljessä.
Niin. Tein työni, vaikken mitään muuta olisi tehnytkään. Jostain oli pakko pitää kiinni, kun maa katosi jalkojen alta ja taivas pään päältä.
Laavu Performancen aulassa on rauhaisa tunnelma. Jätän kenkäni ja takkini eteiseen. Valaistus on juuri sopivan pehmeä, värisävyt neutraaleja ja äänimaisema rauhoittava.
Huone, johon minut ohjataan, on sisustukseltaan simppeli. Istun keltaiselle sohvalle. Näen ikkunoista lumisateen taakse jäävät talot Hakaniemen torin toisella puolella. Vastapäätäni istuu Tuire Korvuo, joka toimii valmentajanani.
Korvuo on psykologi – aivan kuten kaikki muutkin Laavu Performancen valmentajat. Myös se on yksi syy, joka sai minut kiinnostumaan palvelusta.
– Valmennuskenttä on villi. Palveluntarjoajia on paljon, ja kuka tahansa voi kutsua itseään valmentajaksi. Se antaa meille tietyn ammatillisen aseman, että kaikki valmentajamme ovat psykologeja, Laavu Performancen Head Coach Lasse Karjalainen sanoo.
Tapaan hänet noin kuukausi testivalmennukseni jälkeen. Hän on luvannut kertoa minulle enemmän palvelusta ja siitä, millaisiin ongelmiin nimenomaan markkinointi- ja viestintäalalla haetaan apua.
Karjalainen kertoo, että Laavu Performancella asiakkaiksi ei oteta esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsiviä henkilöitä.
– Me ei olla parhaita auttamaan niissä asioissa. Mutta kyllä meillä on asiakkaina uupuneita. Se on poikkeus. Tarvittaessa pidämme kuitenkin huolen, että uupunut hakeutuu myös työterveyden palvelujen piiriin.
Karjalainen kertoo, että juuri jaksaminen, stressi ja stressinhallinta ovat suurimpia yksittäisiä syitä, mihin heiltä haetaan apuja. Hän kuitenkin huomauttaa, ettei palvelu ole vain ongelmakeskeinen. Yhtä hyvin kuin ongelmista voidaan asiakkaan kanssa puhua vaikkapa siitä, miten hän voisi saavuttaa tavoitteensa.
– Otamme yritysvalmennuksesta ratkaisukeskeisyyden. Jokaisen tapaamisen jälkeen asiakkaalla on jotain konkreettista, kuten ajatus tai idea, ja tunne siitä, että asiassa päästiin eteenpäin. Psykoterapiasta otamme sen, että menemme käsiteltäviin teemoihin aika syvälle. Käsittelemme asiakkaan ajatusmalleja ja uskomuksia ja pohdimme, mikä on teemojen taustalla, jotta saamme aikaiseksi syvempää vaikuttavuutta, Karjalainen kertoo.
Minun uupumukseni pahin ja lamaannuttavin oire oli totaalinen toivottomuus. En yksinkertaisesti uskonut, että tilanteestani olisi minkäänlaista ulospääsyä. Nukuin muutaman hassun tunnin yössä. En syönyt juurikaan, ja laihduin melkein kymmenen kiloa 1,5 kuukaudessa. Jopa alusvaatteeni kävivät minulle liian suuriksi.
Lopetin yhteydenpidon läheisiini – niihin, jotka olivat ennen olleet ja olivat yhä rakkainta ja tärkeintä elämässäni. En yksinkertaisesti jaksanut. En tiennyt, mitä olisin sanonut, enkä eritoten halunnut olla vaivaksi kenellekään.
En ollut itsetuhoinen tai halunnut kuolla. Minä vain halusin lakata olemasta.
Ja minä itkin. Itkin sohvalla, sängyssä, suihkussa, eteisessä, keittiössä, lattialla sekä metsässä ja meren äärellä silloin, kun jaksoin viedä itseni niihin paikkoihin.
Herääminen aamuisin oli kamalaa. Meni pari sekuntia, kunnes muistin, mitä elämäni olikaan. Silloin aloin toivoa, etten olisi koskaan herännyt. En ollut itsetuhoinen tai halunnut kuolla. Minä vain halusin lakata olemasta.
Lasse Karjalainen kertoo, että hänen kokemuksensa mukaan työpaineet korostuvat markkinointi- ja viestintäalalla.
– Luovuuden ja työn vapauden yhdistäminen liiketalouden realiteetteihin on tosi hankalaa. Pitäisi luoda uutta, vaikka ympäristö ei kannusta ideointiin ja leikillisyyteen, Karjalainen huomauttaa.
Hän muistuttaa, että tylsyys on yksi luovuuden lähde, mutta nykyihmisen elämä on kaikkea muuta kuin tylsää.
– Me ei siedetä tylsyyttä juuri yhtään. Se on haaste, koska ideat syntyvät usein juuri silloin, kun on toimeton tai tylsä hetki, Karjalainen sanoo.
Hänen mukaansa yleinen ongelma alalla on myös työn määrä ja se, ettei sitä rajoiteta.
– Ihmiset voisivat tehdä työtä loputtomiin. Se on määrätöntä.
Myös kova vaatimustaso vaivaa alan ammattilaisia. Se aiheuttaa epävarmuutta, Karjalainen sanoo. Ihmiset ovat epävarmoja muun muassa siitä, pääsevätkö he asetettuihin tavoitteisiin sekä siitä, mikä on riittävä tekemisen taso. Epävarmuus taas aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta.
Markkinointi- ja viestintäalalla epävarmuuteen liittyvät myös nopeat muutokset.
"Me ei siedetä tylsyyttä juuri yhtään. Se on haaste, koska ideat syntyvät usein juuri silloin, kun on toimeton tai tylsä hetki."
– Nopeat muutokset haastavat työtä tosi paljon, kuormittavat mieltä ja aiheuttavat hallinnan tunteen katoamista. Heikolla hallinnan tunteella taas on yhteys uupumukseen, Karjalainen kertoo.
Markkinointiuutisten kustantaja Markkinointikollektiivi julkaisi viime viikolla markkinointialan työhyvinvointikyselyn tulokset. Kyselyyn vastanneista 48 prosenttia kokee työhyvinvointinsa tilan hyväksi tai erittäin hyväksi. Huonoksi tai erittäin huonoksi sen kokee joka viides.
Useampi kuin joka kolmas harkitse alan vaihtoa, ja 70 prosenttia on harkinnut työpaikan vaihtoa viimeisen vuoden aikana. Alan vaihtoa harkitsevat kertovat syyksi useimmiten innostuksen puutteen, työn hektisyyden ja alan yleisen arvostuksen tilan.
Kun minä uuvuin, tein liikaa töitä. En edes kehtaa kertoa, kuinka pitkiksi työpäivät joskus venyivät. Ja kyllä, ne venyivät myös viikonloppuihin.
En enää elänyt arvojani vastaavaa elämää. Työ ei ole koskaan ollut minulle elämän tärkein asia, mutta elin kuitenkin niin kuin se olisi ollut. Se vei aivan liikaa aikaa kaikelta muulta: puolisolta, ystäviltä, siskoilta, siskon lapsilta, harrastuksilta, minulta itseltäni.
Työ oli kuitenkin vain yksi syy uupumiseeni. Siinäkään suhteessa en ole poikkeus. Uupumus on usein kokonaisvaltainen asia ja johtuu harvoin pelkästään työstä, Lasse Karjalainen sanoo.
Hänen mukaansa uupumuksen ei voida sanoa johtuvan vain työstä muun muassa siksi, että se on kytköksissä yksilön ominaisuuksiin.
– Uupumus on yhdistelmä työtä, yksilön ominaisuuksia ja vapaa-aikaa. Työ voi toki olla voimakas altistava tekijä, mutta aiheuttaja on yhdistelmä eri tekijöitä.
Minulla tekijöitä oli useita. Tein liikaa töitä, tein liikaa vapaaehtoistöitä, harrastin liikaa enkä koskaan osannut sanoa mihinkään menoihin ei – en, vaikka olisin halunnut, sillä ajattelin, etten halua pahoittaa kenenkään mieltä kieltäytymällä. Siksi kalenterini oli aina täysi. Minulla ei ollut vapaailtoja juuri koskaan.
Minulla ei ollut aikaa myöskään itselleni ja omille ajatuksilleni, vaikka se on asia, mitä tiedostan tarvitsevani luultavasti keskimääräistä enemmän. Lopulta olin tilanteessa, jossa tavallisesti hauskatkin vapaa-ajan menot aiheuttivat ahdistusta ja stressiä, koska olisin oikeasti tarvinnut omaa aikaa ja lepoa.
Elin poikkeuksellisen stressaavaa vaihetta. Moni asia oli vaakalaudalla. Elämässäni oli huonosti voivia ihmissuhteita, jotka olivat vaivanneet jo pitkään. Lisäksi minulle rakkaille ihmisille tapahtui asioita, joita kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan. Tunsin voimattomuutta, koska en kyennyt olemaan mielestäni riittävästi avuksi. Jo lapsesta saakka olen kantanut muiden murheita harteillani hieman turhankin hanakasti.
Ensin tämä kaikki vei unet ja ruokahalun, sitten koko elämän sellaisena kuin olin tottunut sitä elämään.
Palataan vielä hetkeksi Laavu Performancen toimistolle ja huoneeseen, jossa istun psykologi Tuire Korvuon kanssa. Testivalmennukseni on meneillään. Korvuo hymyilee lempeästi, puhuu rauhallisella äänellä ja ottaa rohkeasti katsekontaktia.
Olen saanut etukäteen tehtäväksi pohtia teeman, josta haluan keskustella. Kerron sen Korvuolle, joka alkaa esittää minulle kysymyksiä. Ne ovat sopivan haastavia – en tullut tänne jutellakseni mukavia.
Neljäkymmentäviisi minuuttia menee hujauksessa. Keskustelumme lopputuloksena Korvuo on kirjoittanut seinälle kaksi ajatusmalliani, joita olisi tarpeen rukata: ”Arvoni riippuu pitkälti siitä, kuinka paljon hyvää teen muille” ja ”Jos en jaksa olla avuksi, olen huono ihminen”.
Tunnustan. Samalla minua nolottaa, ja vielä enemmän minua nolottaa kirjoittaa samat ajatusmallit nyt tähän, kaikkien luettavaksi. Tiedänhän minä järjellä ajateltuna, etteivät nuo asiat pidä paikkaansa. Miksi sitten kuitenkin jollakin tasolla koen niin?
Korvuo kertoo, että jos tapaamisemme jatkuisivat, pureutuisimme noihin asioihin tarkemmin. Nyt siihen ei luonnollisesti ole aikaa. Saamme mielestäni kuitenkin yllättävän paljon aikaiseksi jo kolmessa vartissa.
"Me ollaan menty hurjalla vauhdilla digitaaliseen suuntaan ja jätetty yksilön psykologia huomiotta."
Korvuo toteaa, että on laittanut minut aika koville. Minä puolestani totean, että se on hyvä. Halusin ihan oikeasti selvittää, mistä palvelussa on kyse ja voiko jo yhdestä kerrasta olla apua.
Olen luonteeltani itsereflektiivinen, eikä Korvuon kanssa keskustellessani tullut esille mitään varsinaisesti uutta. Se voi johtua siitäkin, että uupumukseni jälkeen olen keskustellut asioista paljon läheisteni ja terapeutin kanssa.
Mutta tapa, jolla Korvuo haastoi minut pohtimaan asioita, teki hyvää.
Kun kävelen Hakaniemen torin halki kohti kotia, mietin, että voisin hyvin kuvitella poikkeavani juttelemassa Korvuon kanssa toistekin.
Mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot ovat lisääntyneet merkittävästi, kertoo Työterveyslaitoksen Työelämätieto-palvelu. Vuonna 2011 mielenterveysperusteisten alkaneiden sairauspoissaolojen lukumäärä oli 52 927. Vuonna 2021 luku oli jo 88 457. Trendi on ollut jo pitkään nouseva, mutta erityisen jyrkkä nousu alkaa vuodesta 2016.
Karjalainen uskoo, että Laavu Performancen kaltaisille palveluntarjoajille on huutava pula, koska työelämän vaatimukset ja tahti ovat kasvaneet.
– Mielen suorituskyvyltä vaaditaan koko ajan enemmän. Kun on kovat vaatimukset ja paineet, nousee huoli siitä, pysynkö vauhdissa mukana.
Karjalainen toivoo, että yrityksissä ymmärrettäisiin, että psyykkinen valmennus on ennaltaehkäisevä palvelu. Se ennaltaehkäisee mielen pahoinvointia, hän sanoo.
Kun Karjalainen puhuu uupumuksesta, hän kiihtyy toisinaan. Asia on hänelle selvästi tärkeä.
– Toivon, että tämä on vain välivaihe ihmiskunnan historiassa. Että parin sadan vuoden päästä tyypit katsoo tätä aikaa ja on silleen, että miten te teitte noin tyhmästi. Me ollaan menty hurjalla vauhdilla digitaaliseen suuntaan ja jätetty yksilön psykologia huomiotta, Karjalainen sanoo.
Hän ottaa esimerkiksi älypuhelimet.
– Maailman parhaat mielet on palkattu koukuttamaan meidät niihin. Totta kai mä häviän illalla sen pelin. Kun menen sänkyyn, kaivan puhelimeni esille. Puhelimet on joka paikassa.
Sinä syksyisenä päivänä Utön laakeita kalliorantoja lämmitti aurinko. Edelliset päivät olivat olleet tuulisia, lähes myrskyisiä, ja saarelle oli saapunut surffareita. Nyt he olivat jo pakkaamassa lautojaan ja oli meidän vuoromme: rantakallioita silitteli lempeäksi tyyntynyt tuuli, joka oli vain muisto edellispäivien puhurista. Juuri sellaisen hyväntahtoisen tuulen silittelyä minäkin tarvitsin.
Ystäväni oli pyytänyt minut kanssaan saarelle. Varmaankin hän tiesi, että olin sen tarpeessa. Sen hän ainakin tiesi, että rakastan merta.
Laivamatkalla pelasimme Yatzya ja istuimme kannella katsomassa merta ja saaria, joiden ohi livuimme. Kun pääsimme saareen, kannoimme rinkkamme yksinkertaiseen huoneeseemme ja kokkasimme uunifetapastaa yhteiskeittiössä. Minä söin hyvällä ruokahalulla.
Noina päivinä muistin taas, että tässä maailmassa on sittenkin edelleen ihmeellisiä asioita, kuten meri ja tuuli ja rantakallion välistä kasvava ruohosipuli.
Viikonlopun aikana kuljeskelimme pitkin saarta. Kapusimme rappusia pitkin niin korkealle majakkaan kuin pääsimme. Annoin suolaisen merituulen sekoittaa tukkani. Painoin kämmenet vasten syyslämmintä kalliota. Hengitin syvempään kuin aikoihin, ja tunsin enemmän kuin aikoihin.
Yöllä istuimme majakan juurella juomassa punaviiniä ja katsomassa tähdenlentoja. Tunsin itseni ihanan pieneksi siinä majakan juurella, miljardien tähtien alla, sopivasti vaarallisen meren ympäröimänä.
Noina päivinä muistin taas, että tässä maailmassa on sittenkin edelleen ihmeellisiä asioita, kuten meri ja tuuli ja rantakallion välistä kasvava ruohosipuli.
Tuolloin aloin uskoa, että ehkä elämällä on sittenkin vielä jotain hyvää minulle. Ja että ehkä minä kaikesta huolimatta elän vielä joskus ihan hyvää elämää. En uupumuksesta selvinneenä sankarina, en entistä ehompana enkä ainakaan uutena ihmisenä vaan ihan sinä samana epätäydellisenä itsenäni, joka eräänä päivänä valui tyhjiin mutta on silti yhä olemassa. Ja haluaa olla!
