Kuva: Canva Pty Ltd.
Ilmiöt

Laskut siirtyvät aiempaa useammin perintään

19.8.2024 12:43
Mikko Perttunen
Hintojen nousu ja sosiaalietuuksien leikkaukset osuvat kipeästi, jos laskut on aiemminkin saatu juuri ja juuri maksetuksi.

Kuluttajien perintätapausten määrät ja pääomat kääntyivät nousuun vuoden 2024 toisella vuosineljänneksellä, ilmenee luotonhallintayhtiö Intrum Oy:n neljännesvuosittain julkaisemasta raportista.

Saatavista lähetettävien muistutusten määrä kääntyi niin ikään nousuun vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla vuoden 2022 alusta jatkuneen laskunsuuntaisen trendin jälkeen. Kolmen vuoden mittausjaksolla muistutusten määrä on nyt suurimmillaan.

kuluttajaperinnässä on yhä enemmän henkilöitä, joilla ei ole aiempia perintätapauksia. Vuositasolla ensi kertaa perinnässä olevien tapausten määrä oli toisella neljänneksellä kasvanut 16,91 prosenttia.

Intrumin mukaan tämä viittaa siihen, että hintojen ja korkojen nousu vaikuttavat edelleen kuluttajien talouteen. Ohjauskoron lasku ja inflaation hidastuminen näkyvät niin yritysten kuin kuluttajienkin taloudessa viiveellä. Lisäksi sosiaalietuuksien leikkaukset ajavat heikoimmassa asemassa olevia aiempaa ahtaammalle.

– Niissä kotitalouksissa, joissa on tähän saakka juuri ja juuri saatu laskut maksetuksi, hintojen nousu tai sosiaalietuuksien leikkaukset voivat olla se viimeinen korsi, joka katkaisee kamelin selän. Raha ei enää riitäkään kaikkiin menoihin, ja osa laskuista on pakko jättää maksamatta, Intrumin kaupallinen johtaja Juha Iskala toteaa tiedotteessa.

MAINOS