Kuva: LFG Brands
Brändit

LFG Brands yhdistää parturiketju M Roomin ja sokerointiketju Poslinin sekä tavoittelee kansainvälistymistä

10.10.2024 7:09
Mikko Perttunen
LFG:n tavoitteena on rakentaa uusia hyvinvointibrändejä ja kasvattaa nykyisiä brändejään sekä orgaanisesti että yritysostoin.

Parturipalveluketju M Room ja ketjun vuonna 2023 ostama sokerointiketju Poslin saivat uuden emoyhtiön eilen lanseeratusta bränditalo LFG Brandsista.

Yhtiö haluaa tulevaisuudessa tuoda nykyisten brändiensä rinnalle myös muita palveluja, kuten kauneudenhoitopalveluita, hierontaa ja muita hyvinvointia edistäviä hoitoja.

LFG:n nykyisten ketjujen yhteenlaskettu liikevaihto vuodelta 2024 on 12,5 miljoonaa euroa, ja yhtiön tavoitteena on kaksinkertaistaa luku kolmivuotisen strategiakauden aikana. Kasvua haetaan strategian ensi vaiheessa kotimaasta, mutta katseet on jo suunnattu kansainvälisille markkinoille. Oppia on saatu esimerkiksi M Roomin aiemmasta kansainvälistymisyrityksestä.

Yhtiön tiedotteessa kerrotaan, että siihen kuuluvilla brändeillä on mahdollisuus laajentaa palvelutarjoomaansa myös muihin konsernin brändeihin.

LFG tulee huolehtimaan muun muassa siihen kuuluvien brändien tuote- ja palvelukehityksestä, markkinoinnista, mobiili- ja verkkotyökaluista, toimitiloista ja taloushallinnosta, jotta ketjuissa työskentelevät kauneus- ja hyvinvointialojen ammattilaiset voivat keskittyä ydinliiketoimintaansa.

M Room -parturiliikkeitä on tällä hetkellä Suomessa 59, joista 44 on yhtiön omia ja 15 franchise-toimijoita. Lisäksi Tallinnassa on kolme M Roomia. Poslin-sokerointiketjussa on tällä hetkellä kolme toimipistettä, ja tulossa on kaksi lisää vielä tänä vuonna. Ensi vuonna ketju kasvaa neljällä tai viidellä toimipisteellä.

Uuden yhtiön hallitus saa samalla kaksi uutta jäsentä: Novitan toimitusjohtaja Mikko Koposen ja Dispelix Oy:n talousjohtaja Paula Sirénin. Sirén on toiminut muun muassa Lumenen ja sen tytäryhtiö Cutrinin talousjohdossa, Koponen on puolestaan luotsannut aiemmin muun muassa Finlaysonia ja Manna & Co:ta. LFG:n hallituksessa ovat mukana myös Jouni Alho ja Antti Kemppi M Roomin hallituksesta.

MAINOS