Kolumni

Luovuus tarvitsee lomaa, ja siksi aivot kannattaa jättää ihan oikeasti narikkaan lomalle lähtiessä

25.6.2024 7:05
Anttoni Heikura
Loma ei voi olla vain työstä palautumista ja uusi lista asioita, joita pitää suorittaa. Se on tilaisuus alitajunnallemme päästä kukoistamaan. Kun sallit sen, saatat yllättyä, kuinka paljon luovemmin ja kirkkaammin ajattelet, kirjoittaa Anttoni Heikura.

Moneen markkinointialan tietokirjaan on pyritty tiivistämään parhaat opit tästä mystisestäkin työstä, jota teemme. Huomaan kuitenkin palaavani yhden teoksen pariin säännöllisesti. Se on isäni minulle antama David Ogilvyn Mainosmiehen tunnustuksia. Vaikka teos on vuodelta 1963, sieltä löytyy edelleen ajankohtaisia neuvoja luovuuden parissa työskenteleville.

Yksi mieleenpainuvimmista kappaleista kirjassa kertoo luovasta prosessista. Ogilvy kuvaa luovuutta prosessina, joka vaatii enemmän kuin järkeä: ”Enemmistö liikemiehistä on kykenemätön omaperäiseen ajatteluun, koska he ovat kykenemättömiä pakenemaan järjen tyranniaa. Heidän mielikuvituksensa on suljettu”.

MAINOS

Ogilvy kuvailee lainauksessa hyvin sitä, että luova työ ei ole rationaalinen prosessi vaan vaatii myös intohimoa ja kosketusta ”tuntemattomaan”. Se on varmasti myös yksi syy sille, että luova ala on niin kuluttava.

Miten sitten voimme ylläpitää luovuutta näinä kiireisinä itsensä kehittämisen aikoina?

Ogilvy kuvaa kirjassaan luovuuden ylläpitämistä seuraavasti: ”Olen kehittänyt tekniikan, jolla ylläpidän auki puhelinlinjaa alitajuntaani… Kuuntelen paljon musiikkia, hoidan puutarhaani, vetäydyn ystävieni seurasta, teen pitkiä kävelyretkiä maaseudulle. Otan toistuvasti lomia, niin että aivoni saavat olla kesantona –– ei cocktail-kutsuja, ei tennistä, ei keskittymistä; vain polkupyörä. Kun olen saattanut itseni näin mitääntekemättömyyteen vastaanotan jatkuvasti sähkeitä alitajunnastani ja näistä tulee ilmoitusteni raaka-ainetta.”

Kuuntele siis Ogilvya ja ota itsellesi mitääntekemätöntä aikaa. Loma ei voi olla vain työstä palautumista ja uusi lista asioita, joita pitää suorittaa. Se on tilaisuus alitajunnallemme päästä kukoistamaan. Jätä siis huolesi ja kiireesi vähemmälle, hyppää polkupyörän kyytiin ja ajelehdi eteenpäin. Kun teet sitä tarpeeksi usein, saatat yllättyä, kuinka paljon luovemmin ja kirkkaammin ajattelet. Sillä myös luovuus tarvitsee lomaa.

Anttoni Heikura on toiminut monipuolisissa myynnin ja markkinoinnin tehtävissä noin 15 vuoden ajan. Päivätyössään hän vastaa hybridimarkkinointitoimiston henkilöstöstä, työilmapiirin kehittämisestä sekä tiedonhankinnan tiimistä. Kirjoitusten keskiöön hän nostaa uusia kulmia ihmisestä, motivaatiosta, kehittymisestä ja hyvinvoinnista.

MAINOS