Konsulttiyhtiö Miltton ilmoitti käynnistävänsä muutosneuvottelut.
Muutosneuvotteluissa tarkastellaan nykyistä ja tulevaa osaamistarvetta sekä harkitaan organisaatiorakenteiden uudistamista. Mahdollista voi yhtiön tiedotteen mukaan olla myös joidenkin palvelualueiden sijoittaminen erillisiin yhtiöihin.
Miltton arvioi muutosneuvottelujen johtavan enintään 26 tehtävän päättymiseen ja muutoksiin joissakin tehtävissä.
Miltton on viimeisten kuukausien aikana kertonut kasvattavansa panostuksiaan datan, teknologian ja tekoälyn integroimiseen konsulttiliiketoimintaan.
Nyt muutosneuvottelut aloittava yhtiö on tammikuun alussa ilmoittanut myös useista uusista rekrytoinneista.
Lue myös: Lotta Backlund Milttonin yritysbrändistä ja kulttuurista vastaavaksi johtajaksi