Mistä on huippusuunnittelijat tehty?

Hyppysellisestä hulluutta
ripauksesta rohkeutta
ja ekstrakauhallisesta egoa

Vai onko näin sittenkään?

Menestystarinat ovat aina joukkuepeliä.

Markkinoinnissa, kuten monella muullakin alalla, eturiviin pääsevät usein stereotyyppiset hahmot: äänekkäät, karismaattiset ja vahvoja mielipiteitä laukovat ekstrovertit. Toki he ovat usein ansainneet paikkansa siellä, mutta menetämmekö jotain, jos eturivin kattaus on aina sama?

Olen toiminut päivätöiden ohella jo reilun 15 vuoden ajan urheiluvalmentajana. Urheilun menestystarinoissa nousevat usein esiin huippuyksilöt ja -suoritukset, kuten Patrik Laine ja hänen lämärimaalinsa tai Krista Pärmäkoski loppukireineen.

Oikeasti menestystarinat ovat aina joukkuepeliä – niin urheilussa kuin markkinoinnissakin. Jos nostamme esiin vain samankaltaisia tekijöitä, jää jotain tärkeää sanoittamatta.

Jos nostamme esiin vain samankaltaisia tekijöitä, jää jotain tärkeää sanoittamatta.

Huutokilpailu on huono tapa ratkaista ideoiden paremmuus. Sitä on tällä alalla kyllä koettu ja kokeiltu. Äänekkäimmät ideat eivät aina ole parhaimpia, eivätkä rohkeimmat visiot synny vain räväköistä puheista. Erilaiset persoonat ja taustat tuovat luovaan työhön ja ajatteluun paljon kaivattua syvyyttä, joka mahdollistaa erottumisen ja paremman osuman  kohdeyleisöön.

Seuraavan huippulahjakkuuden etsimisen sijaan onkin fiksumpaa luoda kulttuuri, jossa eri tavalla potentiaalisista tekijöistä voi kasvaa erinomaisia. Tälläinen kulttuuri syntyy, kun huomioimme myös hiljaisemmat äänet ja annamme tilaa monimuotoisuudelle.

Toivon, että seuraava iso idea tulee huutelijan sijaan kuuntelijalta, jonka ääni on jäänyt tähän mennessä paitsioon.