MTV Oy on muuttanut ilmaisen suoratoistopalvelunsa nimeksi MTV Katsomo, jolla se tunnettiin vuoteen 2018 asti. Brändi koki tuolloin muutoksen, ja nimeksi tuli Mtv-palvelu.
Vanhan brändin henkiin herättäminen juontaa juurensa yhtiön tekemästä laadullisesta ja määrällisestä bränditutkimuksesta, jonka mukaan ihmiset ovat puhuneet tähänkin asti Katsomosta Mtv-palvelun sijaan. Lisäksi MTV Katsomo koettiin tutkimuksessa esitetyistä palvelun nimivaihtoehdoista ylivoimaisesti parhaaksi.
Brändiuudistukseen kuului myös palvelun ulkoasun päivitys. MTV kertoo myös, että palvelussa nähdään jatkossa yhä enemmän sisältöjä, jotka on hankittu juuri suoratoistopalvelua ajatellen.
MTV kertoo kehittäneensä palveluaan hanakasti viime vuosina, ja palvelun käyttö onkin kasvanut merkittävästi. Esimerkiksi huhtikuussa palvelu tavoitti 1,33 miljoonaa suomalaista.