Huoltovarmuusorganisaatio Mediapoolin teettämän kyselyn mukaan yli 70 prosenttia somevaikuttajista välttelee ottamasta kantaa tiettyihin teemoihin, sillä he pelkäävät vastareaktioita. Vältellyimpiä aiheita ovat politiikka, uskonto, Venäjän hyökkäyssota, Nato-jäsenyys ja maahanmuutto.
Jo kolmatta kertaa toteutetun kyselyn mukaan somevaikuttajien kohtaama häiriköinnin määrä on kasvanut runsaasti vuosien varrella: kyselyyn vastanneista vaikuttajista vain 10 prosenttia ei ole kokenut häiriköintiä somessa, kun vuonna 2021 vastaava osuus oli 30 prosenttia.
– On huolestuttavaa huomata, miten yhä useampi somevaikuttaja joutuu häiriköinnin, hiljentämisyritysten ja jopa maalittamisen kohteeksi käyttäessään omaa alustaansa ja vaikutusvaltaansa itselle tärkeiden teemojen ja keskusteluiden esilletuomiseen. Valitettavan usein somehäiriköinnin kohteeksi joutuvat erityisesti nuoret naiset ja eri vähemmistöjen edustajat, kertoo yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntija Pinja Orre PING Helsingiltä tiedotteessa.
Yksi kyselyyn vastanneista somevaikuttajista nostaa esiin sen, että vaikuttajilla voi olla merkittävä rooli erilaisissa kriisitilanteissa viranomaisviestinnän inhimillistäjinä, samaistuttavina roolimalleina sekä luotettavan tiedon välittäjinä:
"Somevaikuttajat voivat saavuttaa ihmisryhmiä (lähinnä nuoret), jotka saavat valitettavasti suurimman osan tiedoistaan ja uutisista somen kautta, ja joita perinteisemmät median väylät eivät tavoita. Siksi olisi tärkeää, että vaikuttajat käyttäisivät valtaansa oikein, ja jakaisivat luotettavaa, asiallista tietoa."
Elo-marraskuussa 2023 toteutettu kysely on osa Mediapoolin tiedon huoltovarmuutta tukevaa somevaikuttajatyötä. Kyselyyn vastasi 80 somevaikuttajaa, joiden seuraajamäärät vaihtelevat muutamasta tuhannesta yli 100 000:een. Kyselyn toteutti vastuulliseen vaikuttajamarkkinointiin erikoistunut PING Helsinki.