Kuva: Fredman
Myynti

Raumalaista leivinpaperia suuren saksalaisen kauppaketjun hyllyihin

21.10.2024 10:59
Mikko Perttunen
Erottuvan ilmeen toivotaan herättävän paikallisten kuluttajien kiinnostus.

Suomalainen Fredman sai ruoanlaitossa ja leivonnassa käytettäviä tuotteitaan suuren saksalaisen kauppaketjun hyllyihin. Tuotteet tulevat myyntiin lokakuun 2024 aikana Rossmannin yli 1900 myymälässä ympäri Saksaa.

Saksassa myytävät Fredman-tuotteet eroavat ilmeeltään Suomessa myytävistä. Saksassa pakkaukset ovat vaaleanpunaisia, Suomessa vihreitä. Fredmanilla uskotaan, että muista saman kategorian pakkauksista selkeästi poikkeavan pakkausilmeen uskotaan herättävän saksalaisten kuluttajien kiinnostus.

– Rossman on merkittävä kauppaketju paitsi Saksassa myös muualla Euroopassa. On harvinaista, että omalla brändillä pääsee näin laajaan kauppojen jakeluun. Olemme jo keskustelleet valikoiman mahdollisesta laajentamisesta, Fredmanin liiketoimintajohtaja Peter Nyman kertoo tiedotteessa.

Raumalla tuotteensa valmistavan Fredmanin vuoden 2023 liikevaihto oli liki 28 miljoonaa euroa. Noin viidennes liikevaihdosta tuli viennistä.

Vuonna 1972 perustettu Rossmann-kauppaketju operoi noin 14 miljardin euron liikevaihdolla ja työllistää 62 000 henkeä. Kaikkiaan ketjulla on 4 285 myymälää, joista reilu puolet on Saksassa.

MAINOS