Teoston keräämät korvaukset ulkomailta kasvoivat selvästi vuonna 2024. Kansainväliset korvaukset ulkomaisilta tekijänoikeusjärjestöiltä kotimaisille musiikintekijöille ovat viime vuodelta reilun neljänneksen suuremmat kuin edellisvuonna.
Kaikkiaan tekijöiden ja kustantajien korvaukset ulkomailta olivat viime vuonna 5,6 miljoonaa euroa.
Saksassa erityisesti klassisen musiikin korvaukset kasvoivat voimakkaasti, ja Yhdysvaltojen musiikkimarkkinoilla yllettiin lähes kolmanneksen nousuun. Suomalaisia tekijöitä on Teoston mukaan ollut mukana USA:n tähtiartistien tiimeissä ja erityisesti striimialustoilta saadut tulot ovat nousseet selvästi. Myös Ruotsista kertyi viime vuonna korvauksia kolmanneksen aiempaa enemmän.
Teoston tiedotteessa kerrotaan, että Yhdysvaltojen lisäksi Aasia nähdään kasvumarkkinana. Esimerkiksi Japanissa esiin on noussut uutta musiikkia, jossa on mukana suomalaisia kirjoittajia. Audiovisuaalisen musiikin osalta korvaukset kasvoivat erityisesti Ranskasta, jossa suomalaiset elokuvat ja niiden musiikki on ollut paljon esillä.
– Kaikki suomalaisen musiikin tärkeimmät markkinat ulkomailla ovat kasvaneet. Perinteisen musiikinkäytön lisäksi myös online-korvaukset musiikin suoratoistopalveluista ovat nousseet huomattavasti, Teoston kansainvälisten asioiden päällikkö Helmi Yli-Äyhö kertoo tiedotteessa.