Voittajien julkistustilaisuudessa K-Kampuksella palkinnot ottivat vastaan Roy Norro (vas.), Leena Rajala, Tuomas Korkiakangas, Eeva Louko, Oona Sikkilä, Ilkka Jokinen ja Sini Honkala.
Brändit

Suomen vastuullisimmat tuotteet valittiin – palkituiksi tulivat muun muassa kalamakkara ja turvajalkineet

29.11.2024 9:28
Mikko Perttunen
Tuotteet on arvioitu tarkastelemalla kokonaisvaltaisesti tuotteen vastuullisuusominaisuuksia.

Suomen vastuullisin tuote 2025 -kilpailun voittajat valittiin tällä viikolla.

Tänä vuonna finaaliehdokkaiden valinnassa kiinnitettiin erityisesti huomiota kiertotalouteen, jätteen vähentämiseen sekä työllistävään vaikutukseen.

Tuotteet on arvioitu tarkastelemalla kokonaisvaltaisesti tuotteen vastuullisuusominaisuuksia. Arvioinnissa on otettu huomioon muun muassa ilmastonmuutos, ympäristöjalanjälki, ihmisoikeudet, työntekijöiden oikeudet, kotimaisuusaste ja lähituotanto sekä liiketoimintaetiikka. Lisäksi vastuullisuutta tarkastellaan suhteessa markkinoilla olevaan tuotetarjontaan.

Koti ja vapaa-aika -kategorian voitti Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus ja sen Second hand -myymälät ja verkkokauppa. Kierrätyskeskus on perusteluiden mukaan luonut kaikenlaisia kuluttajia varten suunnatun positiivisen ostoskokemuksen, jossa palvelumuotoilulla on luotu aito ja hyväksytty vaihtoehto uuden tuotteen ostamiselle.

MAINOS

Pukeutuminen ja hyvinvointi -kategoriassa voittaja on Sievin Racer Ecotech S3L -turvajalkineet. Suomessa valmistetut jalkineet on suunniteltu pitkäikäiseksi ja kovaa käyttöä kestäviksi. Erityisen erottuvaksi ne tekee merkittävä kierrätysmateriaalien käyttö valmistuksessa.

Ruoka ja juoma -kategorian voitti Bockwurst Kalawursti, jonka valmistuttaja on Norro ja valmistaja PMN-Chipsters Ahvenanmaa. Tuote hyödyntää kotimaista luonnonkalaa ja elintarviketuotannon sivuvirtakalaa.

Suomen vastuullisin tuote -kilpailun Yleisön suosikki -kategoriassa voiton vei Ruukin Kehräämön alpakkavaatteet.

Vastuullisimmat tuotteet valitsi vastuullisuuspaneeli, johon kuuluu Aalto-yliopiston vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme, Syken Ilmastoratkaisut-yksikön johtaja ja Kansallisen ilmastopaneelin jäsen professori Jyri Seppälä, Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani ja soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen, BIOS-tutkimusyksikön tutkija Antti Majava sekä Sitran Kestävä arki -projektin johtaja Markus Terho.

Kunniamaininnan sai Suomen luonnonmaalien Auro 331 Savimaali. Monikäyttöinen ja hyvin säilyvä maali on valmistettu 100-prosenttisesti orgaanisista raaka-aineista ja on kokonaan biohajoava sekä voidaan kompostoida.

Suomen vastuullisin tuote -kilpailun järjestää suomalainen vastuullisuusteknologiayritys Infine kumppaninaan JCDecaux. Voittajat saavat palkinnoksi 50 000 euron arvosta ulkomainosnäkyvyyttä.

Lue myös: Suomen vastuullisin tuote -kilpailun voittajat on valittu – yleisön suosikki Haltin parkatakki