Vuoden 2023 Effie Finland –kilpailun tuomaristossa on yhteensä 40 tuomaria, päätuomarina toimii Riku Vassinen Hasan & partnersilta. Kilpailun tuomarointi on kaksivaiheinen ja kummallekin kierrokselle on oma tuomaristonsa.
Effie tuomariston jäseniksi on kutsuttu kokeneita markkinoinnin ammattilaisia Marketing Finlandin jäsenyrityksistä, jotka ovat ansioituneet Effie- tai muissa kansainvälisissä kilpailuissa. Tuomaristoon kutsutaan edustajat myös korkeakouluista ja mediasta.
Kaksivaiheinen tuomarointi on kansainvälisen Effie –kilpailuformaatin mukainen. Ensimmäisen kierroksen tuomariston tehtävänä on valita kilpailun finalistit ja toisen kierroksen tuomaristo valitsee voittajat. Effien ohjausryhmä vahvistaa finalistit ja voittajat tuomariston ehdotuksen perusteella. Ohjausryhmää johtaa Nitron Tommy Mäkinen, joka on aikaisemmin toiminut myös Effie -kilpailun päätuomarina.
Effie-palkintogaala järjestetään 15. helmikuuta.
Tuomariston 1. kierros
Päätuomari: Riku Vassinen, hasan & partners Oy; Christian Saukkola, Lidl; Essi Pöyry, Helsingin yliopisto / Kuluttajatutkimuskeskus; Iina Kansonen, MarkkinointiUutiset / tmi Iina Kansonen; Johanna Ekholm, Finnkino; Johanna Viskari, Lumme Energia Oy; Johanna Wilén, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus; Jussi Lindholm, Vepsäläinen; Juuso Helander, Nitro; Katariina Harteela, Reaktor Creative; Kirsi Kalpio, Frankly, part of hasan & co; Leena Koskinen, Sanoma Media Finland; Miika Luoma, IPG Mediabrands; Minna Toivola, Virta UM, IPG Mediabrands; Ossi Ahto, Ahto Advisory Oy; Pia af Hällström, Wörks; Reino Tikkanen, Koski Syväri; Saija Moisio, Oy Verman Ab; Teppo Juuvinmaa, Folk Finland Oy; Tiina Frazer, HKScan.
Tuomariston 2. kierros
Päätuomari: Riku Vassinen, hasan & partners Oy; Aarne Töllinen, K-Auto; Anu Hollmén, Freelancer; Eivor Biese, Aalto-yliopisto; Heidi Haila, Outokumpu Oyj; Heli Roiha, SEK; Henrik Lähdesniemi, Bob the Robot; Inker-Maaria Ketonen, Ivalo Creative Agency; Juha Nikkilä, Miltton; Kalle Wallin, NORD DDB Helsinki; Karla Martínez Majander, Terveystalo; Laura Paikkari, TBWA\Helsinki; Laura Tohtua, Hasan & partners; Markus Nieminen, OP; Martta Kallio, United Imaginations; Mia Luostarinen, Neste Oyj; Mikko Metsämäki, Kauppalehti Optio; Milla Haapanen, Lapland Hotels & Safaris; Petra Kakkola, DNA Oyj; Sami Koski, Head of Marketing, Sanoma; Samuli Harjunpää, Tehtaankatu Oy.
Lue myös: Porisuhde tyhjensi Effie Finland -pöydän – ”kuntamarkkinoinnilta on vaikea toivoa enempää”