🔍 Suurennuslasilla merkityt jutut ovat uutisia pidempiä ja taustoittavia artikkeleita. Nuoret luovat -juttusarjassa kuunnellaan, mitä luovien alojen alle 30-vuotiailla ammattilaisilla on sanottavanaan markkinoinnista, viestinnästä, suunnittelusta ja maailmasta ylipäätään.
– Kun sain meilin, jossa kerrottiin, että minut palkitaan Vuoden Juniorina Vuoden Huiput -kilpailussa, luulin sitä ensin huijaukseksi, kertoo suunnittelija Jesse Ukkonen, 29.
Ukkonen vastaanotti huhtikuussa palkinnon, ja hän uskoo saaneensa sen ”ihmistaidoista”.
– Tärkeimpiä syitä olivat osaamiseni ja intohimoni inklusiivisuutta ja saavutettavuutta kohtaan. Olen aivan hurjan lumoissa tästä alasta ja siitä, mitä saan tehdä.
MarkkinointiUutiset pääsi jututtamaan Ukkosta muutama viikko voiton jälkeen.
"Työni tähtää pitkälti siihen, että tuotto maksimoidaan tai kulut minimoidaan. Siitä on vaikea löytää mitään suurta missiota tai ylevää tarkoitusta."
"Olen pienestä asti tykännyt siitä, että asiat ovat järjestyksessä. Jos mulla on visio siitä, miten jonkun asian pitäisi toimia, mun on vaikea päästää irti siitä ideasta, jos en pääse kokeilemaan sitä. Iterointi on mulle luontaista.
Lukion jälkeen päädyin opiskelemaan digitaalista muotoilua, jossa yhdistyivät viestintä, markkinointi, koodaus ja design. Tajusin vasta kouluun päästyäni, että niiden pariin voi ihan oikeasti työllistyä ja että olen etuoikeutettu, jos pääsen tekemään sitä hommaa.”
”Olen utelias ja kiltti. Lisäksi koen olevani helposti lähestyttävä ja rakennan aktiivisesti hyvää tiimihenkeä. Pyrin painottamaan kuuntelemista ja mukaan ottamista. Ne eivät ole perinteisesti olleet suunnittelijan perusosaamista. Sitä vastoin en ole visuaalisesti kovin taitava tai hyvä piirtämään.”
”Pitäisi varmaan sanoa, että tekoäly, mutta se ei ole mun mielestä niin jännittävää. Ainakin omassa piirissäni jännintä ovat uudet alueet, joihin suunnittelijat pääsevät vaikuttamaan. Suunnittelijoita ei nähdä enää vain ihmisinä, jotka piirtävät kuvia ja laatikoita ja tekevät niistä käyttöliittymiä.
"Jos et ole koskaan jutellut tai kuunnellut muita kuin enemmistöä edustavia tai itsesi kaltaisia ihmisiä, niin nyt on hyvä hetki aloittaa."
Pikkuhiljaa on tapahtumassa sellainen murros, että suunnittelijoiden osaamista hyödynnetään myös päätöksenteossa. Suunnittelijat tekevät paljon fasilitointityötä ja tuovat ihmisiä ympäri organisaation saman pöydän ääreen ratkaisemaan ongelmia. Suunnittelijoiden arvostus alkaa olla entistä paremmalla tolalla.”
”Olen konsultti, ja teen töitä toimeentuloni vuoksi. En voi noin vain valita projektejani. Työni tähtää pitkälti siihen, että tuotto maksimoidaan tai kulut minimoidaan. Siitä on vaikea löytää mitään suurta missiota tai ylevää tarkoitusta.
Toki tietyt periaatteelliset asiat ovat mulle tärkeitä. Niitä ovat esimerkiksi se, ettei tehdä toisia ihmisiä syrjivää tai loukkaavaa sisältöä. Ammattiylpeys ja eettisyys kulkevat aina mukana työssäni.
Mutta lopulta työstäni tekee merkityksellistä se, että ihmiset ympärilläni tulevat kuulluiksi ja että voimme oppia toisiltamme. Siihen mä voin vaikuttaa suoraan. Tärkeintä on se, että mulla ja työkavereillani on kiva tehdä töitä tiimissä. Huumori on todella tärkeää. Tietty leikkisyys ja kepeys on asioita, jotka tekee luovasta tiimityöstä mukavaa. Silloin duunitkin hoituvat sutjakkaammin.”
”Haluaisin takoa kaikkien päähän ymmärryksen siitä, keitä loppukäyttäjäsi ovat. Mieti, kuinka moninaista ihmisjoukkoa työsi koskettaa. Jos et ole koskaan jutellut tai kuunnellut muita kuin enemmistöä edustavia tai itsesi kaltaisia ihmisiä, niin nyt on hyvä hetki aloittaa.
Esimerkiksi saavutettavuus ja inklusiivinen suunnittelu on tosi tärkeää. Mutta jotta sen voi sisäistää paremmin, tekee hyvää jutella tai seurata, miten vaikkapa sokea tai neuroepätyypillinen ihminen käyttää palveluasi. Saatat huomata, että tekemäsi työ voi sulkea ulos joitakin ihmisiä, joita yrität palvella. On tosi tärkeää osata kuunnella.”
“Muotoilija Viktor Papanek. Hän on kirjoittanut 70-luvulla sellaisen kirjan kuin Design For The Real World. Kirjassa hän rummuttaa intensiivisesti suunnittelijan vastuusta ja eettisestä velvollisuudesta. Suunnittelijan yleinen tehtävä oli 70-luvulla luoda materiaa ja turhakkeita ihmisille. Papanek heräsi siihen, että ‘taivuttelemme ihmisiä tuhlaamaan rahaa, jota meillä ei ole, asioihin, joita emme tarvitse, tehdäksemme vaikutuksen ihmisiin, jotka eivät edes välitä’. Lainaus on suoraan hänen kirjastaan. Meidän pitäisi miettiä, minne, kenelle ja kuinka saavutettavasti suunnittelemme asioita.”
”Joku säätiön kaltainen non profit -organisaatio, kuten Seta tai Mieli ry. Ne tekevät työtä ihmisten, monimuotoisuuden, tasavertaisuuden, mielenterveyden ja inkluusion puolesta. Ne eivät saa sellaista tukea ja rahoitusta, mitä niiden pitäisi saada.
Papanek kysyy, että jos esimerkiksi teknologia- ja design-alalla jokainen käyttäisi vaikka 10 prosenttia ajastaan pro bono -työhön, kuinka merkityksellistä se olisi ja kuinka suuri kumuloituva vaikutus sillä voisi olla.”
”Ne ekat kerrat, kun olen päässyt puhumaan asioista, joihin suhtaudun intohimolla. Sellainen on esimerkiksi inklusiivinen suunnittelu. Olen ollut että vau, joku haluaa kuulla, kun puhun mielenkiinnon kohteistani.
"Toivon, että pohdimme suurempia asioita kuin sitä, missä tämän napin pitäisi olla ja kuinka suuri tämän logon pitäisi olla."
Saamani palautteen myötä olen ymmärtänyt, että näistä asioista on tärkeää puhua. Mulle ne on monesti itsestäänselvyyksiä. Mutta kun astun kuplani ulkopuolelle, huomaan, että eivät ne ole sitä kaikille.”
”Tiimien pitäisi olla monimuotoisempia. Niissä pitäisi olla muitakin kuin suomea äidinkielenään puhuvia, vammattomia ja enemmistöön kuuluvia ihmisiä. Me teemme tiedostamattomasti ihmisiä loukkaavia ja ulossulkevia palveluita, koska tiimit eivät edusta sitä yhteiskuntaa, missä me eletään.”
”Toivon, että pääsemme työskentelemään nykyistä merkityksellisempien ongelmien kanssa. Uskon, että suunnittelijat piirtävät ja koodarit koodaavat vähemmän tekoälyn ansiosta. Toivon, että pohdimme suurempia asioita kuin sitä, missä tämän napin pitäisi olla ja kuinka suuri tämän logon pitäisi olla. Että koodaritkin pääsisivät työskentelemään enemmän luovan ongelmanratkaisun parissa ja tiiviimmässä yhteistyössä suunnittelijoiden kanssa.
Kriittinen ajattelukyky ja ongelmanratkaisutaito ovat asioita, joita tarvitaan 10 vuoden päästäkin. Mutta toivottavasti pääsemme niissä syvemmälle tasolle, kun päivittäistä lapiointia ei tekoälyn ansiosta tarvitse tehdä enää niin paljon.
Uskon myös, että teemme entistä enemmän ajatustyötä ja ihmisten välistä työtä. Olemme enemmän ihmisten kanssa sen sijaan, että istuisimme koko ajan tietokoneella.”
Nuoret luovat -juttusarjassa kuunnellaan, mitä luovien alojen alle 30-vuotiailla ammattilaisilla on sanottavanaan markkinoinnista, viestinnästä, suunnittelusta ja maailmasta ylipäätään. Haastateltu nuori päättää, kenet haluaa haastaa vastaamaan seuraavaksi juttusarjan toistuviin kysymyksiin.
