Generatiivinen tekoäly lupaa hoitaa monet markkinoinnin ja viestinnän rutiinitehtävät nopeammin kuin koskaan. Niin itsekin väitän kohta ilmestyvässä ProComma Academicin kirjassa ja tutkijana tekemässäni artikkelissa ”Tekoälykäs viestintä”.
Vaikuttavat mainokset ja tiedotteet syntyvät luovien nörttien hyppysissä nopeammin kuin ennen, data-analyysit ja strategiat ovat valmiina aamukahvin keittyessä ja kampanjaideat valmistuvat nopeammin kuin intohimo generoi uutta kesäillassa. Mutta mitä tapahtuu kiireelle, ison idean ja innovaation suurimmalle viholliselle?
Lue myös: Luovien profeettojen tuho ja nörttien nousu
Tekoälyn ansiosta monen luovan ja markkinoinnin ammattilaisen työnkuva on muutoksessa, halusi tai ei. Osa kertoo käytöstä avoimesti, osa käyttää salaa, harva kai enää uskaltaa olla kokeilematta. Tekkijätit julistavat: "algoritmit hoitavat perustehtävät ja ihmiset voivat keskittyä siihen mikä on arvokasta". Viva La strateginen ja inhimillinen luovuus, innovointi ja iso kuva.
Joku viisas on sanonut, että kiire ei ole sidottu tehtävien määrään vaan mielentilaan. Vaikka tekoäly hoitaisi kaikki rutiinitehtävät, saammeko todella enemmän aikaa ajatella?
Kiireen tuntu saattaa olla opittua ja siitä on ehkä mahdoton päästää irti – tunnistan tätä myös itsessäni. Jostain kirjasta, en tosin enää muista mistä, olen myös lukenut mainosalaa piinaavasta traumasidoksesta. Sen mukaan jengi olisi koukussa stressin ja helpotuksen vuoristorataan. Tai sitten erottumisesta tulee niin vaikeaa, että hyvä ei enää riitä ja keskinkertaisuuden varjo ei anna rauhaa.
Mikä yritys on valmis kokeilemaan kiireettömyyttä strategiana, varsinkin kun ajat ovat vaikeat?
Tämä herättää kysymyksen: Mitä oikeastaan haluamme työltä ja luovuudeltamme?
Osakeyhtiölaki Suomessa sanoo, että yrityksen tavoite on lähtökohtaisesti tuottaa voittoa omistajilleen. Mutta mikä yritys on valmis kokeilemaan kiireettömyyttä strategiana, varsinkin kun ajat ovat vaikeat? Kenties tekoälyn todellinen potentiaali ei olekaan siinä, että se tekee meistä tehokkaampia, vaan siinä, että se opettaa meitä arvostamaan hidastamista ja syventymistä. Mitä tämä vaatisi toteutuakseen?
Tekoäly voi kyllä tuottaa ideoita ja analyysejä silmänräpäyksessä, mutta se ei voi antaa meille oivalluksen hetkiä, joita syntyy vain ajan kanssa, kun annamme ajatusten kypsyä tai kun kohtaamme toisemme oikeasti ajatuksella ja ajalla. Se ei voi korvata sitä hiljaista inspiraatiota, joka syntyy kävellessämme metsän poluilla tai istuessamme meren äärellä katsellen aaltojen liikettä.
Lue myös: Relationship status: It’s complicAIted
Ennustan, että lopulta tekoälyn hyötyjen lunastamisen suurin este ei ole teknologinen tai uuden oppiminen vaan se, miten päästämme irti ikiaikaisesta tarpeesta olla tehokas, jonka mittarina moni kiireen kokee?
Kuinka vältämme sen, että vapautunut aika täyttyy uusilla kiireillä ja paineilla, ja sen sijaan oppisimme mittaamaan pysähtymisen, hiljaisuuden ja oivalluksen arvoa? Kuinka mittaamme kiireettömän luomisen arvoa verrattuna tuntilaskutteiseen mainostehtailuun, jossa generatiivinen tekoäly on viimeistään kohta lyömätön?
En totta puhuakseni tiedä, mutta en usko enää, että tekoäly itsessään poistaa kiireen – ihminen sen poistaa, jos niin haluaa. Toki tämä olisi ollut mahdollista ennenkin, mutta nyt tekoäly voi antaa meille mahdollisuuden uudelleen määritellä pelisäännöt.
Pystymmekö siihen, vai olemmeko me(kin) vain itseään toistavia intohimon sivutuotteita, orgaanisia algoritmeja vailla kykyä päivittää itseään?
Jukka Niittymaa on luova nörtti ja tekoäly- ja innovaatiojohtaja. Työssään hän valmentaa monenlaisia organisaatioita tekoälykkääseen aikaan ja sekä tekee että vetää tekoälyprojekteja asiakkaille. Tämän ohessa hän myös tutkii Jyväskylän kauppakorkeakoulussa generatiivisten tekoälyjen vaikutusta viestintään ja markkinointiin.
