Ylioppilaslakkeja jaetaan taas pian. Opinnäytetöitä ja graduja on puserrettu kasaan pitkin kevättä. Uusi polvi on uuden edessä, mutta todennäköisesti kovinkaan moni vastavalmistuneista ei päädy markkinointiviestintätoimistoon töihin.
Nuorten unelma-ammatteja listataan mediassa muutaman vuoden välein. Viime vuosina melko perinteiselle listalle on noussut sellaisia nimikkeitä kuin koodari, pelikehittäjä ja tubettaja, mutta markkinointiviestinnän asiantuntijatehtäviin ei ole tutkimuksissa tunkua.
Uusi sukupolvi haaveilee niistä urista, joista he tietävät tarpeeksi ja jotka he näkevät itselleen mahdollisina.
Suurin syy siihen lienee toimialan käytännöissä, jotka monelta osin vaikuttavat enemmän salaseuralta kuin houkuttelevalta uramahdollisuudelta. Jotta avoimuutta on mahdollisuus lisätä, on tärkeä tunnistaa vanhentuneet käytänteet. Tässä niistä kolme:
Syy tähän on käytännön sanelema: on helpompaa ja ennen kaikkea nopeampaa koota pienen osaajajoukon keskuudesta kiinnostavia nimiä ja lähestyä heitä suoraan kuin aloittaa julkinen ja työläs rekrytointiprosessi. Toimistoissa luotetaan alan pienuuteen: ”kaikki tuntee kaikki”.
Olen urani varrella törmännyt ihmisiin hyvin erilaisilla koulutustaustoilla aina peruskoulutasosta maistereihin ja insinööreistä apuvälinevalmistajiin. Tausta ei sanele ihmisen osaamista, vaan sen määrittelee muun muassa sinnikkyys, oppimiskyky, lahjakkuus, yleissivistys ja kokemuksen eli harjoituksen määrä.
Miltei jokainen on ottanut ensimmäisen askeleen toimistomaailmaan joko tutun ihmisen tai harjoittelun kautta. Etenkin harjoitteluun tarvitaan paljon tuuria: ei ole itsestäänselvyys, että harjoittelun aikana saa monipuolisia työtehtäviä ja ohjausta. Ja ilman niitä harjoittelu harvoin johtaa työpaikkaan – ainakaan samassa toimistossa.
Edelleen turhan moni uraansa vasta suunnitteleva ajattelee, että toimistoissa tehtävä työ on ennen kaikkea luovaa ideointia ja fiilistelyä. Populäärikulttuuri on varmistanut mielikuvan tarjoilemalla suurelle yleisölle karikatyyrimäisiä, hiukan hönöjä tai äärettömän cooleja mainoshahmoja.
Realiteetti on kuitenkin se, että toimistojen tekemä työ on strategista myynnin edistämistä, johon luovuus on tarkasti juuri oikeanlaiseksi suunniteltu työkalu. Mielikuvan ja todellisuuden väliset erot eivät ole omiaan rakentamaan tai edes aloittamaan kestäviä urapolkuja.
Sillä välillä, kun toimistomaailma on tuudittautunut toimialansa automaattiseen houkuttelevuuteen ja sisäänpäin kääntyneisiin käytänteisiin, on muu maailma mennyt menojaan. Uusi sukupolvi haaveilee niistä urista, joista he tietävät tarpeeksi ja jotka he näkevät itselleen mahdollisina. Miksi paneutua mahdollisuuteen päästä osaksi salaseuraa, kun esimerkiksi uuden teknologian yritykset ovat jo vuosia tehneet kaikkensa avoimuuden ja toimialan houkuttelevuuden lisäämiseksi?
Työvoimapula on jo täällä, ja tilanne tulee kiristymään entisestään. Niin minulla kuin monella kollegalla on peiliin katsomisen paikka, jos haluamme toimistojen kukoistavan jatkossakin.
Leena Komulainen on toimitusjohtaja ja kirjailija, joka uskoo arvopohjaiseen ja ihmislähtöiseen johtamiseen ja brändinrakennukseen. Kolumneissa käsitellään muun muassa alan ajankohtaisia ilmiöitä sekä markkinoinnin ja merkityksellisyyden suhdetta.
