Inklusiivinen ja epäkaupallinen yhden naisen hyväntekeväisyyshankkeeni Let it flow palkittiin tänä keväänä Vuoden huipuissa hopeahuipulla. Muilla palkituilla oli takanaan paitsi isot toimistot ja valtavat budjetit myös pitkä lista ihmisiä, jotka olivat olleet näitä hankkeita tekemässä. 

Palkintogaalassa pöydät täyttyivät isojen toimistojen väestä. Kuilu yksin työskentelevän ja gaalaan koko toimiston voimin tulleiden välillä oli valtava. Me istuimme puolisoni kanssa pitkän pöydän päässä. Lopun pöydästä täytti erään toimiston edustajat, ja vaihdoin illan aikana vain muutaman sanan muiden kuin avecini kanssa. Yksi keskusteluista koski sitä, mitä olin tehnyt tähän hankkeeseen. Vastasin, että kaiken. 

Samat toimistot kilpailevat vuodesta toiseen kaikissa kategorioissa, ja samojen toimistojen edustajat edustavat myös tuomaristossa.

Ilman isoa tiimiä tai vielä isompaa budjettia on äärimmäisen vaikea päästä edes shortlistalle palkintosijoista puhumattakaan. Koko kilpailu on nimittäin rakennettu alusta loppuun isojen ehdoilla. Samat toimistot kilpailevat vuodesta toiseen kaikissa kategorioissa, ja samojen toimistojen edustajat edustavat myös tuomaristossa.

Ilmeisesti kukaan ei ole tullut ajatelleeksi, että palkintosijoilla saattaa olla jättitoimijoiden rinnalla myös meitä pienempiä tekijöitä. Hopeahuipun saaneet eivät päässeet lavalle kiitospuheita pitämään eivätkä saaneet edes fyysistä pystiä. Miksipä olisivatkaan, nehän olisivat menneet pääosin samoille toimistolle kuin kultahuiputkin. 

Isolle, useamman kultahuipun kahmineelle toimistolle yhden kategorian hopea lienee lähinnä laimea pettymys. Minulle yksin ja pienen apurahan turvin työskennelleenä se on urani ehdoton huippukohta (pun intended). 

Olisin halunnut nousta kaikkien niiden monilukuisten tiimien jälkeen yksin lavalle sanomaan, että graafinen suunnittelu on muutakin kuin isoja toimistoja ja kalliita budjetteja.

Palkintojenjaon lopuksi juontaja muistutti vielä kultahuipun saaneita käyttämään saamansa drinkkiliput antaumuksella samppanjabaarissa. Ilmeisesti hopeahuiput eivät ansaitse ilmaista lasillista sampanjaakaan. 

Suomi on täynnä timanttisia tekijöitä, jotka eivät työskentele isossa toimistossa eivätkä iän puolesta enää mahdu nuoret luovat -kategoriaan. Olisiko aika tuulettaa maamme suurinta luovan suunnittelun kilpailua, jotta se ei ala kääntyä pienen sisäpiirin illanvietoksi vaan muodostaa jatkossakin aidosti kiinnostavan läpileikkauksen siitä, mitä tällä pienistä toimijoista saturoituneella alalla tapahtuu?

Voin toki elää ilman pyramidipystiä ja drinkkilippuja. Olisin kuitenkin halunnut nousta kaikkien niiden monilukuisten tiimien jälkeen yksin lavalle sanomaan, että graafinen suunnittelu on muutakin kuin isoja toimistoja ja kalliita budjetteja. Parhaimmillaan se on aktivismia, jolla aidosti muutetaan maailmaa kuva ja sana kerrallaan.

Ja että ei tarvitse olla iso tehdäkseen isoja asioita.