Ylen muutosneuvottelut on saatu päätökseen, ja niiden tuloksena yhtiön henkilöstömäärä vähenee 309 työntekijällä, kertoo Yle.
Vähennyksistä 156 on irtisanomisia ja eläköitymisten ja muiden henkilöstömuutosten myötä henkilöstö vähenee 153 henkilöllä.
Uutisista ja urheilusta irtisanotaan 76 henkilöä, luovista sisällöistä 33, Svenska Ylestä 10 ja muista toiminnoista yhteensä 37 henkilöä.
Muutosneuvotteluiden piirissä oli 1 798 toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevaa työntekijää.
Ylellä on päättyneiden muutosneuvottelujen lisäksi luvassa myös muita säästötoimenpiteitä ja toinen muutosneuvottelukierros, josta ei kuitenkaan ole yhtiön mukaan vielä tehty päätöstä.
Kyseessä ovat Ylen historian suurimmat leikkaukset. Ylellä työskentelee noin 3 000 työntekijää, joista valtaosa on toimittajia tai muita journalistisen sisällön tekijöitä. Lisäksi yhtiö työllistää määräaikaisia ja freelancereita.