Kuva: Canva Pty Ltd.
Ilmiöt

Yli puolet ravintoloitsijoista uskoo positiiviseen kehitykseen – markkinointiin kaivataan apua

28.1.2025 12:23
Mikko Perttunen
Moni ravintoloitsija uskoo henkilöstömäärän ja asiakaspaikkojen kasvavan seuraavan kahden vuoden aikana.

Foodoran tuottaman ravintolatutkimuksen mukaan ravintoloitsijoiden odotukset ja toiveet kuluvalle vuodelle ovat positiivisia.

Tutkimukseen vastanneista ravintoloitsijoista 62 prosenttia uskoo kasvuun ja liiketoiminnan positiiviseen kehitykseen. Vaikuttimina ovat usko omaan tekemiseen, liiketoiminnan kehittäminen ja yleinen taloudellisen tilanteen paraneminen.

Joka kolmas kyselyyn vastannut ravintoloitsija kertoo kuitenkin kaipaavansa ulkopuolista apua liiketoiminnan kehittämiseen. Tutkimus toi esiin, että etenkin markkinointiin liittyvissä kysymyksissä kaivataan näkemystä, ja esimerkiksi kuljetuskumppanin kanavia halutaan hyödyntää entistä tehokkaammin näkyvyyden kasvattamiseksi.

MAINOS

Kasvua odotetaan esimerkiksi kuljetuspalveluiden kautta tehdyiltä tilauksilta. Ravintoloitsijoista 54 prosenttia arvioi tällaisten tilausten kasvavan entisestään. Vajaa neljännes tutkimukseen vastanneista ravintoloitsijoista oli kuitenkin sitä mieltä, ettei kuljetuspalvelut tarjoa heille hyötyjä liiketoimintaan.

Moni kasvuun uskova ravintoloitsija näkee myös henkilöstömäärän kasvavan ja asiakaspaikkojen todennäköisemmin lisääntyvän kuin vähentyvän seuraavan kahden vuoden aikana.

Foodoran ravintolatutkimus on toteutettu yhdessä Norstat -tutkimustoimiston kanssa.

Tutkimukseen vastasi 125 yrittäjää ympäri Suomen.

Tutkimus toteutettiin online-kyselynä loppuvuodesta 2024.