Monessa organisaatiossa huomaa sen, kuinka ihmisiä nostetaan ja palkitaan isoista projekteista, kaupoista tai venymisistä. Oletko koskaan kuullut, että olisi palkittu henkilö, joka on noudattanut prosesseja, tekee tasaisen tappavaa tulosta ja työskentelee pääsääntöisesti 8–16 välillä?

Jokaisen uralla eteen on varmasti tullut hetkiä, kun käsissä on ollut tärkeä projekti tai hanke, ja se on vaatinut venymistä tai sitten prosessien ja toimintatapojen venyttämistä. On niin sanotusti tehty se, mikä on ollut pakko tehdä.

Ehkä porukkaa on karsittu ja budjetteja leikattu, mutta isolla venymisellä on saatu aikaan samat tulokset kuin aikaisemminkin.

Eli selvä palkitsemisen paikka?

Päättömät prosessit kierretään sillä, että Marko ja Minna käsin virkkaavat homman kasaan.

Minua on useasti häirinnyt se, että venymisellä aina paikataan pienemmät resurssit tai budjetit. Päättömät prosessit kierretään sillä, että Marko ja Minna käsin virkkaavat homman kasaan ja kauppa saadaan maaliin.

Tämä on siis häirinnyt siksi, ettei se mitenkään tuo esille valuvikoja organisaatiossa, vaan johdolle asia näyttäytyy lähinnä niin, että vaikka kuinka leikattiin, niin sama tai jopa hiukan parempi tulos saavutettiin. Mikä on siis viesti? No leikataan taas lisää.

En väitä sitä, etteikö välillä organisaatioihin kertyisi sitä kuuluisaa läskiä, josta on hyväkin päästä eroon. Tai etteikö organisaatio voisi pöhöttyä niin, ettei se enää toimi tehokkaasti. Ja kun turhan rönsyt karsitaan pois, niin kirkkaus siintää edessä.

Väitän kuitenkin, että monet tehostamiset tehdään juuri niin, että valuvikoja ei korjata ja vielä hiukan aiempaa suuremmalla venymisellä selvitään.

Karuimpana esimerkkinä käytetään keskitysleireiltä selviytyneitä ihmisiä.

Haaste tulee vastaan myös siinä, että ihminen on mestari sopeutumaan mihin tahansa olosuhteisiin. Karuimpana esimerkkinä käytetään keskitysleireiltä selviytyneitä ihmisiä. Eli organisaatiokontekstissa: vaikka kuinka leikataan, niin kyllä me siihen sopeudumme.

Se, mikä on omiaan vahvistamaan tätä käyttäytymistä, on palkitseminen. Ja kuten alussa mainitsin, monessa organisaatiossa palkitaan aina ja ainoastaan tästä venymisestä. Ja tämä on selkeä signaali organisaatiolle: Veny, niin sinut huomataan ja tästä palkitaan.

Mitäpä jos kaikki toimisivat kuukaudet ajan juurikin sovittujen prosessien mukaisesti ja koittaisivat saada homman toimimaan kahdeksan tunnin työpäivän puitteissa? Väitän, että valuviat tulisivat aika kivasti esille?

Ja entä sitten nämä arjen sankarit, jotka toimivat juuri niin kuin sovittu ja vieläpä sen kahdeksan tunnin työpäivän puitteissa? Minun mielestäni he ovat niitä unohdettuja mestareita, joita kukaan ei huomaa.

Ja heitä meidän pitäisi mielestäni palkita paljon, paljon useammin.

Lue myös: Kulukuurit – nuo kaikille tutut markkinoinnin tummat pilvet